Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 26



Kaavoitussopimus_Energiequelle
Liite





Perhon kunta

Kaavoitusaloite Kirvesvuoren tuulivoima osayleiskaavan käynnistämisestä

 

Tekla § 131

 

Valmistelija

 

tekninen johtaja Alpo Anisimaa, puh. 0400 510 706 tai alpo.anisimaa@perho.com.

 

Kaavoitusaloite on tullut Energiequelle Oy:ltä.

"Energiequelle Oy pyytää Perhon kuntaa käynnistämään tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen Perhon kunnassa Kirvesvuoren alueella liitteessä 1 esitetylle alustavalle hankealueelle.

Kirvesvuoren suunniteltu tuulivoima-alue sijaitsee sekä Perhon että Kyyjärven

kunnissa, kuntarajan tuntumassa, noin 10 kilometriä Perhon keskustasta kaakkoon.

 

Alustavan hankealueen koko on yhteensä noin 1 500 hehtaaria, josta Perhon kunnan osuus on noin 150 hehtaaria. Alueen rajaus tarkentuu suunnittelun edetessä.

Tavoitteena on rakentaa alueelle alustavasti noin 20 voimalaa käsittävä

tuulivoimapuisto, joista Perhon kuntaan olisi mahdollista sijoittaa noin 2 voimalaa.

Voimaloiden yksikköteho on 4-10 MW. Voimaloiden tarkempi lukumäärä, koko ja sijainti tarkentuvat suunnittelun edetessä.

 

Alustavien selvitysten perusteella alue soveltuu hyvin tuulivoimatuotantoalueeksi.

Energiequelle Oy tekee alueen maaomistajien kanssa maanvuokrasopimukset ja

kaikille alueen maanomistajille tarjotaan maanvuokrasopimusta. Tällä hetkellä yli puolet Kirvesvuoren Perhon puoleisesta alueesta on vuokrattuna.

 

Kaava laadittaisiin oikeusvaikutteisena tuulivoimaosayleiskaavana, jolloin kunta voi myöntää rakennusluvat osayleiskaavan (MRL 44 §, 77a § ja 77b §) perusteella.

Hankekoko edellyttää ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamista. Kirvesvuoren tuulivoimaosayleiskaavat tultaisiin laatimaan kuntakohtaisina yleiskaavoina. Kyyjärven kunnanhallitus on hyväksynyt Kirvesvuoren tuulivoimahankkeen Kyyjärven puoleisen alueen kaavoitusaloitteen kokouksessaan 4.10.2021.

 

Tavoitteena on käynnistää hankkeen YVA-ohjelma ja osayleiskaavan OAS

alkuvuodesta 2022. Alueella tehtäisiin kattavat luontoselvitykset maastokaudella 2022, jonka jälkeen edettäisiin YVA-selostus- ja kaavaluonnosvaiheisiin. Kaavoitus pyrittäisiin viimeistelemään ja saamaan kunnan hyväksymiskäsittelyyn vuonna 2024.

 

Kaavan laatijaksi esitämme Sitowise Oy:tä. Sitowise on konsultointi- ja

suunnitteluyritys, jolla on kattava kokemus tuulivoimahankkeiden kaava- ja YVA-menetelmistä sekä niihin liittyvistä selvityksistä.

 

Energiequelle Oy esittää, että:

 

  • Perhon kunta käynnistää alueelle laadittavan tuulivoimaosayleiskaavan
  • Energiequelle vastaa YVA:n ja kaavan laadinnasta aiheutuvista konsultti,-

selvitys- ja kuulutuskustannus

  • Perhon kunta vastaisi omista hallinnollisista kustannuksistaan
  • Perhon kunta hyväksyy Kirvesvuoren tuulivoimahankkeen kaava- ja

YVA-konsultiksi Sitowise Oy:n"

 

Kaavoitusaloite liitteineen oheismateriaaleissa.

 

Lisätietoja asiasta/päätöksestä antaa tekninen johtaja Alpo Anisimaa, puh. 0400 510 706 tai alpo.anisimaa@perho.com.

 

Teknisen johtajan ehdotus:

 

Lautakunta päättää

 

1. esittää kunnanhallitukselle, että Kirvesvuoren alueelle laaditaan

oikeusvaikutteinen osayleiskaava tuulivoimapuistolle (MRL 132/1999, 44 §, 77a

§, 77b §)

 

2. esittää kunnanhallitukselle, että kaavoitussopimus Energiequelle Oy:n kanssa

laaditaan ja tuodaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi

 

3. merkitään tiedoksi, että kaavoituskustannuksista vastaa Energiequelle Oy, jolta

laskutetaan kunnalle aiheutuneet kustannukset sopimuksen mukaisesti

 

4. esittää kunnanhallitukselle, että hyväksytään Energiequelle Oy:n esitys

kaavoitus- ja YVA-konsultiksi Sitowise Oy.

Mikäli kunnanhallitus hyväksyy kaavoitussopimuksen,

 

5. lautakunta päättää ilmoittaa kaavan vireille tulosta ja kuuluttaa asiasta, kun

osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmistuu.

 

Päätös

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Khall  § 11  17.01.2022 

 

 Valmistelija

 

Perhon kunnanvaltuusto käsitteli valtuustoseminaarissaan 12.1.2022 tuulivoimarakentamisen linjauksia Perhon kunnassa. Valtuustoseminaarin taustalla oli Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntien julkaisema tuulivoimaselvitys, jossa kartoitettiin maakuntien alueilla potentiaalisia uusia alueita tuulivoimatuotantoon. Selvityksen tulosten perusteella uusia potentiaalisia alueita nousi esille myös Perhossa. Kunnanvaltuusto halusi linjata uusien tuulivoimapuistojen osalta periaatteet, joiden reunaehdoilla tuulivoimahankkeita Perhossa toteutetaan.

 

Raunaehdoiksi linjattiin suojaetäisyydet siten, että;

 

1. suojaetäisyys lähimpään asuntoon vähintään 1,5 km laitoksesta (turbiini)

2. suojaetäisyys kansallispuiston rajasta lähimpään laitokseen (turbiini) vähintään 6 km

3. suojaetäisyys Natura-alueen rajasta lähimpään laitokseen (turbiini) vähintään 1 km

4. suojaetäisyys pohjavesialueeseen vähintään 1 km laitoksesta (turbiini).

 

Kaavoitusaoloite oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen, jossa pohjaehdotuksesta poistetaan kohta 5. Muilta osin päätöehdotus pysyy samana.

 

 Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää

1. että Kirvesvuoren alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava tuulivoimapuistolle

2. hyväksyä, että kaavoitussopimus Energiequelle Oy:n kanssa laaditaan ja se tuodaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi

3. hyväksyä Energiequelle Oy:n esityksen mukaisesti Sitowise Oy kaavoituskonsultiksi

4. että kaavan laatimisessa tulee huomioida Perhon kunnanvaltuuston linjaamat, tuulivoimarakentamista koskevat suojaetäisyydet

5. valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan kaavoitussopimuksen Perhon kunnan puolesta

6. merkitä tiedoksi, että kaavoituskustannuksista vastaa Energiequelle Oy, jolta laskutetaan kunnalle aiheutuneet kustannukset sopimuksen mukaisesti.

 

 Päätös

 

 Kunnanhallitus päätti

1. että Kirvesvuoren alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava tuulivoimapuistolle

2. hyväksyä, että kaavoitussopimus Energiequelle Oy:n kanssa laaditaan ja se tuodaan kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi

3. hyväksyä Energiequelle Oy:n esityksen mukaisesti Sitowise Oy kaavoituskonsultiksi

4. että kaavan laatimisessa tulee huomioida Perhon kunnanvaltuuston linjaamat, tuulivoimarakentamista koskevat suojaetäisyydet

5. merkitä tiedoksi, että kaavoituskustannuksista vastaa Energiequelle Oy, jolta laskutetaan kunnalle aiheutuneet kustannukset sopimuksen mukaisesti.

 

 Toimenpiteet, otteet

 Kunnanjohtaja

 Tekninen johtaja

 Rakennustarkastaja

 Energiequelle Oy

 Sitowice Oy

 

Khall  § 26  07.02.2022  

12/10.02.02/2022  

 

 Valmistelija

 

kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.

 

Energiequelle Oy:n kanssa laadittu kaavoitussopimusluonnos oheismateriaalina.

 

 Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää

1. hyväksyä laaditun kaavoitussopimuksen Energiequelle Oy:n kanssa

2. valtuuttaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan allekirjoittamaan kaavoitussopimuksen Perhon kunnan puolesta

 

 Päätös

 

 Hyväksyttiin.

 

--- -----

 

 

 Toimenpiteet, otteet

 Energiequelle Oy

 Tekninen johtaja

 Rakennustarkastaja