Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 27







Perhon kunta

Kampustyöryhmän raportti/suositukset

 

Khall § 326 20.12.2021 

 

Valmistelija  

 

kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.

 

Perhon kouluverkko päätöksen valmistelussa sekä kunnanvaltuuston talousarvioseminaareissa on ollut esillä Perhon lukion siirtyminen Kampus alueelle, jossa tavoitteena on luoda vetovoimainen II-asteen kampusalue Perhon lukion, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän sekä mahdollisesti muiden II-asteen koulutusta järjestävien toimijoiden kanssa yhteistyössä.

 

Vuoden 2022 talousarvion investointiosassa on varauduttu Kampusalueen opetustyöpajalle toteutettavaan opetustilan saneeraukseen ja käyttötalousosassa päärakennuksessa tarvittaviin korjaus- ja muutostöihin.

 

Päärakennuksessa tehtävien korjaus- ja muutostöiden osalta tutustuttiin tiloihin 1.12.2021 johtavien viranhaltijoiden, opetushenkilöstön, opiskelijakunnan ja sivistyslautakunnan kanssa.

 

Katselmuksessa todettiin, että lukion siirtymisen onnistumiseen ja tilojen korjaus- ja muutostöiden tarpeiden esille nostamiseen on tarkoituksenmukaista perustaa työryhmä, jossa ovat edustettuina tilojen käyttäjät ja johtavat viranhaltijat.

 

Kuntalain 28 §:n (Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuus) mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti ( KL 28 §, 2. mom. kohta 5) suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa.

Perhon kunnan hallintosäännön 13 §:n mukaan vaikuttamistoimielimistä päättää kunnanhallitus.

 

Lukion kehittämistiimi ja tekninen johtaja ovat valmistelleet Perhon Kampusaluesuunnitelmaa, joka huomioidaan työryhmän työskentelyssä.

 

Lisätietoja asiasta/päätöksestä antaa kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com.

 

Kunnanjohtajan päätösehdotus:

 

Kunnanhallitus päättää

 

1. perustaa Kampustyöryhmän, jonka tehtävänä on esittää suunnitelma/näkemys päärakennuksen, opetustyöpajan ja oppilasasuntolan korjaus- ja muutostöistä, joilla parannetaan tilojen sopivuutta Perhon lukion käyttöön ja edesautetaan vetovoimaisen II-asteen kampusalueen syntymistä

 

2. nimetä työryhmän puheenjohtajaksi kunnanhallituksen edustajan

 

3. nimetä viranhaltijaedustajiksi työryhmään sivistysjohtajan, yläkoulun ja lukion

rehtorin, rakennustarkastajan ja teknisen johtajan, joka toimii työryhmän sihteerinä. 

 

4. pyytää lukion opettajakuntaa ja opiskelijakuntaa, sekä Keski-Pohjanmaan

koulutusyhtymää nimeämään omat edustajansa työryhmään

 

5. että työryhmän puheenjohtaja voi tarvittaessa kutsua muita asiantuntijoita

osallistumaan työryhmän kokoukseen

 

6. että työryhmän tulee jättää valmistelemansa suunnitelma/näkemys

kunnanhallitukselle tammikuun 2022 loppuun mennessä.

 

Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja muutti esitystään kohdan 6. osalta niin, että kunnnhallitus pyytää lukion opettajakuntaa ja opiskelijakuntaa nimeämään omat edustajansa työryhmään.

 

Päätös 

 

Kunnanhallitus päätti

 

1. perustaa Kampustyöryhmän, jonka tehtävänä on esittää suunnitelma/näkemys

päärakennuksen, opetustyöpajan ja oppilasasuntolan korjaus- ja muutostöistä, joilla parannetaan tilojen sopivuutta Perhon lukion käyttöön ja edesautetaan vetovoimaisen II-asteen kampusalueen syntymistä

 

2. nimesi kunnanhallituksen edustajaksi kunnanhallituksen puhenjohtaja Matti Louhulan, joka toimii myös  työryhmän puheenjohtajana.

 

3. nimesi viranhaltijaedustajiksi työryhmään sivistysjohtajan, yläkoulun ja lukion

rehtorin, rakennustarkastajan ja teknisen johtajan, joka toimii työryhmän sihteerinä. 

 

4. pyytää lukion opettajakuntaa ja opiskelijakuntaa nimeämään omat edustajansa työryhmään

 

5. että työryhmän puheenjohtaja voi tarvittaessa kutsua muita asiantuntijoita

osallistumaan työryhmän kokoukseen

 

6. että työryhmän tulee jättää valmistelemansa suunnitelma/näkemys kunnanhallitukselle tammikuun 2022 loppuun mennessä.

 

Khall  § 27  07.02.2022  

80/10.03.02.00/2022  

 

 Valmistelija

 

tekninen johtaja Alpo Anisimaa, puh. 0400 510 706 tai alpo.anisimaa@perho.com

kunnanjohtaja Lauri Laajala, puh. 0400 517 380 tai lauri.laajala@perho.com

 

Kampustyöryhmä on kokoontunut kolme kertaa tammikuun 2022 aikana. Kokousten välillä on kuultu lukion opettajia ja opiskelijoita ja työryhmä suosittelee seuraavia toteuttavia toimenpiteitä rakennuksittain.

 

Päärakennuksen korjaus- ja muutostyöt

  1. luokkasiiven siivouskeskuksesta lohkaistaan tila opetustarvikevarastoksi ja kirjoitusten palvelintilaksi
  2. luokkaan 101 rakennetaan kiinteä valmius lukion ylioppilaskirjoituksia varten siten, että järjestelyt onnistuvat ilman käytävien poikki vedettäviä kaapeleita (sähkö ja kiinteä verkkoyhteys lattiasta). Lisäksi luokkaan 101 tehdään äänieristetty siirtoseinä, joka mahdollistaa kirjoituksia varten erillistilan ja muina aikoina toimii jakotilana
  3. ilmanvaihtoa uudistetaan henkilömäärille riittäväksi (mitoituksena: pienet luokat 20 hlöä, isot luokat 26 hlöä, jakotila 8 hlöä, opettajien huone 18 hlöä, opettajien hiljainen työhuone 7 hlöä ja muut toimistot 2 hlöä)
  4. seinä- ja lattiapinnat paikataan ja maalataan viihtyisän näköiseksi, lattiamatot uusitaan
  5. valaistus uusitaan led-valaisimilla ja sähköpistorasioiden määrää lisätään
  6. oppilaskunnalle kalustetaan oleskelutilat kirjasto- ja aulatilaan

 

Opetustyöpajan korjaus- ja muutostyöt

  1. rakennetaan uusi luokka ja pienet pukuhuonetilat nykyisten isojen pukuhuoneiden tilalle
  2. pinnat uusitaan
  3. opetusseinä varustetaan älytaulua varten sähkö- ja verkkoyhteydellä
  4. luokkaan riittävästi pistorasioita

 

Opiskelija-asuntola Kulkurin korjaus- ja muutostyöt

  1. yläkerran yksi soluasunto ja välihuoneet Kpedun opiskelija käytössä
  2. yläkerran toinen soluasunto lukion opiskelijoiden käytössä
  3. alakerran pesula ja saunatilat yläkerran asukkaiden käytössä
  4. alakerrassa koulun puoleinen soluasunto lukion opiskelijoiden luku- ja opiskelutilana. Soluasunnon kaksi soluhuonetta yhdistetään yhdeksi tilaksi ja loput soluhuoneet kalustetaan lukutilaksi
  5. alakerran toinen soluasunto kalustetaan kunnan etätyöpisteeksi. Tätä varten ulko-oveen ja soluasunnon oveen laitetaan sähkölukot

 

Päärakennuksen muutostöiden johdosta jouduttaisiin rakentamaan vikavirtasuojaus luokkasiiven sähkökeskukseen ja ilmanvaihtoa varten nykyiseen opetustarvikevarastoon jouduttaisiin rakentamaan uusi ilmanvaihtokone, joka palvelisi opettajienhuoneen siipeä. Lisäksi talotekniikan automaatiota joudutaan päivittämään ja lämmönvaihdin on käyttöikänsä päässä.

 

Alustavan kustannusarvion mukaan edellä mainitut työt ovat yhteensä noin 150.000 euroa (opetustyöpajan osalta 50.000 euroa, päärakennuksen osalta 80.000 euroa ja asuntolan osalta 20.000 euroa). Talousarvion investointiosassa on opetustyöpajaan varattu 50.000 euroa ja teknisen lautakunnan talousarviossa kiinteistöjen kunnossapitoon palkkakustannusten lisäksi 50.000 euroa muihin menoihin. Näillä toimenpiteillä talousarvioon varatut määrärahat eivät riitä.

 

 Kunnanjohtajan päätösehdotus 

 

Kunnanhallitus päättää

1. kiittää Kampustyöryhmää selkeistä esityksistä tilojen korjaus- ja muutostöihin

2. merkitä Kampustyöryhmän esittämät suositukset tiedoksi

3. että Kampustyöryhmän esitykset toteutetaan tilojen korjaus- ja muutostöissä, huomioiden  vuoden 2022 talousarviossa investointeihin ja kiinteistöjen kunnostustöihin varattujen määrärahojen riittävyys.

 

 Päätös

 Hyväksyttiin.

 

--- -----

 

 

 Toimenpiteet, otteet

tekninen johtaja

tekninen lautakunta