Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 19



 

Vetelin keskustaajaman kokonaisasemakaavan uudistamisen käynnistäminen ja osallistumis -ja arviointisuunnitelman hyväksyminen

 

KHALL 04.03.2024 § 19  

49/10.02.03/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

 

Vetelin kunnan tekninen lautakunta on varautunut budjetissaan toteuttamaan vuosien 2023 - 2024 aikana ajantasaisen asemakaavan. Keskustan ja Tunkkarin alueelle on laadittu uusi vektorimuotoinen pohjakartta Mitta Oy:n toimesta ja epätarkkojen pyykkien tarkistusmittaukset tullaan suorittamaan maastomittauksin kevät/kesällä 2024.

 

Vetelin Keskustan ja Tunkkarin asemakaavoitettu alue on muodostunut vuosien saatossa laadittujen asemakaavan muutosten ja laajennusten kautta. Tarkentuvan rajaaineiston myötä kokonaisasemakaavan laadinnan tarkoituksena on tarkistaa kaava päivitettyihin kiinteistörajoihin sekä yhtenäistää kaavamerkintöjä ja määräyksiä tarpeellisilta osin. Lisäksi on tarkoitus huomioida joitakin vähäisiä tarkistuksia ja teknisiä muutoksia kaavan ajantasaistamiseksi, kuten alueelle tehdyt poikkeamiset, tarpeelliset tonttiyhdistymiset sekä lainsäädännön tuomat muutostarpeet.

Tunkkarille sijoittuva Vintalantie osoitetaan kokonaisuudessaan kaduksi (laajennus). Uusia alueita eikä varsinaisia kaavamuutoksia ole tarkoitus suunnitella.

 

Kaavaprosessin yhteydessä toteutetaan myös maankäyttö ja rakennuslain 60 § mukainen asemakaavan ajantasaisuuden arviointi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:n mukaisesti kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.

 

Plandea Oy on valmistellut kokonaisasemakaavaa koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka antaa perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioida kaavan merkitystä ja tarvetta osallistua sen valmisteluun. Esityslistan liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, 
1. Kuuluttaa kokonaisasemakaavan vireille tulosta
2. Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville 18.3.-17.4.2024 väliseksi ajaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Tekninen johtaja Tero Uusitalo osallistui kokoukseen asiantuntijana tämän pykälän ajan.

 

 __________