Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 152


Kauppakirja_LUONNOS_21.11.2022

 

Jyta Omaisuus Oy:n omistamien Työplus Yhtiöt Oy:n osakkeiden ostaminen

 

KHALL 28.11.2022 § 150  

283/02.07.00/2022  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Vetelin kunta on Jyta Omaisuus Oy:n osakas, joka omistaa Työplus Yhtiöt Oy:stä 100 osaketta. Lisäksi Vetelin kunta omistaa 2 osaketta Työplus Yhtiöt Oy:n tytäryhtiöstä Työpluskunta Oy:stä.

Nykyisellään Työplus -konserni koostuu konsernin emoyhtiöstä Työplus Yhtiöt Oy:stä sekä sen tytäryhtiöistä Työplus Oy:stä ja TyöplusKunta Oy:stä. Työplus -konserni on julkisomisteinen työterveyshuollon toimija, joka tuottaa terveyshuollon palveluja, ylläpitää työterveyspalvelutoimintaa sekä harjoittaa alan koulutus- ja konsultaatiotoimintaa. Konserni palvelee Kokkolan, Pietarsaaren ja Lesti- ja Perhonjokilaakson alueella.

Konsernissa on tarkoitus toteuttaa sulautuminen niin, että Työplus Yhtiöt Oy ja TyöplusKunta Oy sulautuvat, jonka myötä Työplus Yhtiöt Oy:stä tulee palveluita osakkailleen tuottava in-house-yhtiö. Ennen sulautumisen toteuttamista, Jyta Omaisuus Oy:n osakaskuntien tahtotilana on, mm. hankintaoikeudelliset reunaehdot huomioiden, selkeyttää nykyistä omistussuhdetta ja järjestellä omistus Työplus Yhtiöt Oy:stä suoraksi omistukseksi.

Päätöksenteon kohteena oleva osakekauppa:

Omistusjärjestelyssä tarkoituksena on myydä Jyta Omaisuus Oy:n omistamat Työplus Yhtiöt Oy:n osakkeet osakekaupalla Jyta Omaisuus Oy:n osakkaina oleville kunnille.

Liitteenä on luonnos kauppakirjasta (liite 1.). Kauppakirjan mukaisesti Vetelin kunta ostaa 15 kappaletta Jyta Omaisuus Oy:n Työplus Yhtiöt Oy- nimisestä yhtiöstä omistamia osakkeita. Osakkeiden kauppahinta on 56085,10€. Kauppakirjassa sovitaan, että kauppahinta jätetään kuntien velaksi. Kauppahintavelka joko maksetaan tai se voidaan kuitata Jyta Omaisuus Oy:n mahdollista osingonjakoa vastaan x.x.2023 mennessä.

Päätös pannaan kuntalain 143 §:n mukaisesti täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta riippumatta.

 

 

Esittelijä Talousjohtaja Myllymäki Jyri

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää valtuustolle päätettäväksi, että Vetelin kunta ostaa Jyta Omaisuus Oy:ltä Työplus Yhtiöt Oy:n osakkeita 15 kappaletta hintaan 3739,01  euroa / osake liitteessä 1 esitetyn kauppakirjan mukaisesti. Kauppahinta jätetään kunnan velaksi, joka on tarkoitus kuitata Jyta Omaisuus Oy:n tulevaa osingonjakoa vastaan. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valtuuttaa talousjohtajan allekirjoittamaan liitteen 1 mukaisen osakkeiden kauppakirjan ja hyväksymään kauppakirjaluonnokseen mahdollisesti tehtävät vähäiset tarkennukset.

 

 

Päätös Kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § 5) osallistumaan asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Hyväksyttiin.

 

 __________