Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 03.11.2022/Pykälä 70


 

Valtuustoaloite 12.9.2022/Varhaiskasvatus

 

SIVLTK 03.11.2022 § 70  

224/01.04.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt valtuusoaloitteen 12.9.2022, jossa esitetään vaaterahaa varhaiskasvatuksen työntekijöille. Aloitteessa todetaan seuraavasti: Varhaiskasvatuksen työntekijöillä täytyy olla puhtaat vaatteet työpaikalla sekä ulkona asianmukaiset vaatteet sään ja vuodenaikojen mukaan. Vaateraha voisi olla n.100 € vuodessa.

 

 

Liitteenä valtuustoaloite 12.9.2022

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta ottaa valtuustoaloitteen käsittelyyn ja päättää seuraavasti: Varhaiskasvatuksen vakituisille työntekijöille varataan 100 € vuodessa vaaterahaa, jonka työntekijä voi kohdentaa ulkovaatteiden, ulkojalkineiden ja sadevaatteiden hankintaan. Hankinnat tehdään Vetelin KoneSportista. Vetelin kunnan varhaiskasvatuksen arvot liikunta, leikki ja läheisyys pitävät sisällään arjen toiminnoissa päivittäisen luonnossa liikkumisen kaikissa sääolosuhteissa. Vaaterahalla työnantaja tukee työntekijöitä tarkoituksenmukaisen vaatetuksen hankkimisessa. Vuodelle 2023 talousarvioon varataan vaaterahaa 1900 €. Varhaiskasvatuksessa on 19 työntekijää toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________