Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 03.11.2022/Pykälä 69


 

Lisäys hallintosääntöön/Tehostetun ja erityisen tuen päätökset ja huoltajan kuuleminen

 

SIVLTK 03.11.2022 § 69  

226/12.07.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada hänen yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämällä tavalla yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä. Varhaiskasvatuslakia (Lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen 15 a §) on täydennetty 1.8.2022 alkaen kolmitasoisen tuen mallilla.

 

Jos yleinen tuki ei ole riittävää tai lapsi tarvitsee vahvempaa tukea, on tukea annettava tehostettuna tukena lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tehostettu tuki muodostuu säännöllisestä ja samanaikaisesti toteutettavista useista tukimuodoista. Jos yleisen ja tehostetun tuen muodot eivät ole riittäviä, on tukea annettava yksilöllisesti suunniteltuna erityisenä tukena. Erityinen tuki muodostuu useista tukimuodoista ja on jatkuvaa tai kokoaikaista.

 

Tuki voi sisältää (Tuen muodot 15 b §) lapsen tarvitsemia pedagogisia, rakenteellisia ja hoidollisia toimenpiteitä. Lapsen tuen tarpeet, tukitoimenpiteiden ja niiden toteuttamisen sekä tuen vaikuttavuuden arviointi kirjataan lapsen vasuun (lain 23 §). Lapsen tuen tarpeen huomioon ottamisesta lasten ja henkilöstön lukumäärässä säädetään lisäksi erikseen varhaiskasvatuslain 35 §:n 2 momentissa (päiväkoti) ja 38 §:n 2 momentissa (perhepäivähoito). Lapsen tuen tarvetta, riittävyyttä ja toteutumista arvioidaan tarpeen mukaan, kuitenkin vähintään kerran vuodessa tai tuen tarpeen muuttuessa.

 

Tehostettuun ja erityiseen tukeen siirtämisestä tulee tehdä hallintopäätös, jossa mainitaan 15 b §:n mukaiset tuen muodot, varhaiskasvatuksen järjestämispaikka ja 15 c §:n mukaiset tukipalvelut. Lapsen tukea koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua aluehallintovirastolta. Ennen päätöksen tekemistä tulee kuulla lapsen huoltajaa.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että hallintosääntöön tehdään seuraava lisäys kohtaan 24§ Viranhaltijoiden tehtävät ja toimivalta. Sivistysjohtaja: 12. tekee hallintopäätöksen lapsen siirtämisestä tehostettuun ja erityiseen tukeen  sekä tarvittaessa päätöksen lapsen siirtämisestä takaisin tehostettuun ja yleiseen tukeen. Ennen päätöksen tekemistä sivistysjohtaja kuulee lapsen huoltajaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________