Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 5


 

Poikkeamislupahakemus, 924-410-3-201

 

TEKLTK 14.12.2023 § 85 

 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Markus Palosaari

 

Hakija hakee MRL 171 §:n mukaista poikkeamista Vetelin osayleiskaavan M-alueelle Torpan alueella, joka on määritelty paikallisesti huomionarvoiseksi kulttuuriympäristöksi.

Vetelin rakennusvalvonta on saanut museoviranomaiselta puoltavan lausunnon aiotusta rakennuspaikasta 9.10.2023 /Liite 1

 

Yhdyskuntatekniikka sijaitsee aiotun rakennuspaikan välittömässä läheisyydessä ja on helposti toteutettavissa.

 

Kulkuyhteys aiotulle rakennuspaikalle toteutetaan Nivasaarentieltä.

 

Naapureita on kuultu MRL 133 §:n mukaisesti, eikä kenelläkään ollut hankkeesta huomautettavaa.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Palosaari Markus

 

 

Päätösehdotus Tekninenlautakunta päättää rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten perusteella myöntää haetun poikkeamisluvan.  Perustelut: MRL 171 § mukainen poikkeaminen osayleiskaavasta voidaan myöntää. Rakennusluvan myöntäminen ei aiheuta MRL 171 § mukaista haittaa kaavoitukselle, luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi, vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävän rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 __________

 

 

 

TEKLTK 14.02.2024 § 5  

381/10.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Markus Palosaari

 

14.12.2023 § 85 tapahtuneen asiavirheen vuoksi, otetaan asia uudelleen käsiteltäväksi rakennusvalvontaviranomaisen toimesta.

 

Poikkeamisluvasta on pyydetty museoviranomaisen lausunto sekä naapureita on kuultu. Kahdella naapurilla oli poikkeamislupahakemuksesta huomautettavaa, joihin hakija on esittänyt vastineensa. Kuulemiset, lausunto ja vastineet ovat oheisaineistona.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Palosaari Markus

 

 

 

Päätösehdotus Esitys annetaan kokouksessa.

 

Kokousesitys Tekninen lautakunta päättää rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten perusteella myöntää haetun poikkeamisluvan. 

 

Perustelut:

MRL 171 § mukainen poikkeaminen osayleiskaavasta voidaan myöntää. Rakennusluvan myöntäminen ei aiheuta MRL 171 § mukaista haittaa kaavoitukselle, luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi, vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävän rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

 

Lautakunta käsitteli kuulemiset, vastineet ja lausunnon. Lautakunta totesi, että aiottu rakennuspaikka on ollut hakijan suvun hallinnassa 1800-luvulta asti, jota lautakunta pitää erityisenä syynä poikkeuksen myöntämiselle.

 

Museoviraston on antanut lausunnon historiallisista maisemakuvasta, ja ei näe estettä rakentaa esitetylle rakennuspaikalle, kunhan aiottu rakennus tulee sijoittumaan Torpan olemassa olevan rakennuskannan läheisyyteen.

 

Näkyvyys Torpantieltä nykyisellään on kyseisessä kohdalla rajoittunut puuston vuoksi, eikä uusi asuinrakennus ja autotalli tulisi tilannetta nykyiseltään kovin muuttamaan.

 

Yleiskaavan asutuksen aluerajaus on häilyvä ja aiottu rakennuspaikka sijoittuu sen välittömään läheisyyteen.

 

Poikkeamislupapäätöksessä ei oteta kantaa rakennuspaikan kulkuyhteyteen,  vaan ne ratkaistaan rakennuslupamenettelyn yhteydessä.

 

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 __________