RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Poikkeamislupahakemus 924-410-2-302 Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöt
TEKLTK 14.02.2024 § 4
28/10.03.00/2024
Valmistelija Rakennustarkastaja Markus Palosaari
Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöt hakee MRL 23 §:n mukaista poikkeamislupaa rakennuksen sijoittamisesta asemakaavassa määritetyn rakennusalueen ulkopuolelle.
Asemapiirroksen mukaisesti rakennus sijoittuu osin kaavan mukaisen rakennusalan ulkopuolelle, pysäköintialueeksi osoitetulle alueelle.
Rakennuksen sijoittuminen asemapiirroksen mukaisesti mahdollistaa suuren tontin jakamisen kahtia ja tontin itäosan hyödyntämisen muuhun käyttöön. Täten rakennuksen rakentaminen asemapiirroksessa osoitetulla tavalla ei vaaranna asemakaavan toteutumista.
Vetelissä on käynnistymässä kokonaisasemakaavan laadinta, jonka yhteydessä kyseinen rakennusalasta poikkeaminen voidaan ottaa huomioon.
Kaavoittaja konsultin lausunto oheismateriaalina.
Esittelijä Rakennustarkastaja Palosaari Markus
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää rakennuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten perusteella myöntää haetun poikkeamisluvan. Perustelut: MRL 171 § mukainen poikkeaminen osayleiskaavasta voidaan myöntää. Rakennusluvan myöntäminen ei aiheuta MRL 171 § mukaista haittaa kaavoitukselle, luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi, vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista tai johda vaikutuksiltaan merkittävän rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Päätös Hyväksyttiin.
Tero Uusitalo ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui paikalta tämän pykälän käsittelyn ajaksi 18:36 - 18:42. Hallintolaki 28.1§ kohta 4.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |