RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 52
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion toteutuma 1.1.-30.6.2024
KHALL 23.09.2024 § 104
Valmistelija Talousjohtaja
Kunnan pitää toimittaa taloustietonsa automaattisesti Valtiokonttorille neljännesvuosittain. Kunnan oma raportointi on muutettu samaan aikatauluun. Ensimmäisen neljänneksen raportti on pelkästään talouslukuja sisältävä raportti. Toisen neljänneksen raportti sisältää ennusteen koko vuoden toteutumasta. Kolmannen neljänneksen raportti on sisällöltään laajempi. Vuoden viimeinen neljännes sisältyy tilinpäätökseen. Liitteenä raportti kunnan taloustilanteesta 1.1.-30.6.2024.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kellokoski-Kari Eija
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa talousarvion toteutuman 1.1.-30.6.2024 tietoonsa saatetuksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KVALT 30.09.2024 § 52
136/02.02.02/2024
Valmistelija Talousjohtaja
Liitteenä raportti kunnan taloustilanteesta 1.1.-30.6.2024.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |