Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2024/Pykälä 36


 

Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin ja hyvinvoinnin edistäminen

 

SIVLTK 10.05.2024 § 36  

121/12.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Sivistyslautakunta kävi keskustelua kouluterveyskyselyn tuloksista 12.2.2024 kokouksessaan ja jatkoi aiheen käsittelya yhdessä esi- ja perusopetuksen rehtorin, kouluterveydenhoitajan ja sivistysjohtajan kanssa 12.3.2024 pidetyn kokouksen yhteydessä. FT Kaisa Vuorinen pyydettiin esittelemään Huomaa hyvä! -kokonaisuutta sivistyslautakunnalle ennen kokousta 22.4.2024. Esittelyn pohjalta sivistyslautakunta päätti pyytää kokonaisuudesta tarjouksen.

 

Opetustoimessa on kevään aikana tehty erilaisia toimenpiteitä kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäisemiseksi. Sivistysjohtaja ja rehtori alustavat kevään aikaisista toimenpiteistä sekä  koulun toimintakulttuurista ja hyvinvoinnin edistämisen askeleista koko kouluyhteisöä koskien.

 

Asiantuntijana paikalla perusopetuksen rehtori.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

Päätösehdotus Asia esitellään ja esitys tehdään kokouksessa.

 

Päätös Sivistysjohtaja ja rehtori esittelivät koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseen ja puuttumiseen liittyvien toimenpiteiden toteuttamista kevään ajalta. Esittelyssä oli myös Someturva, jonka kautta on mahdollista saada apua sosiaalisen median vaaroihin ja ongelmatilanteisiin (esim. kiusaaminen, häirintä) koulun interventioiden lisäksi. Lisäksi käytiin läpi Huomaa hyvä! -kokonaisuutta koko perusopetuksen toimintakulttuurin ja hyvinvoinnin tueksi. Oheismateriaalina on tarjous Huomaa hyvä! -kokonaisuudesta. Sivistysjohtaja esitti Huomaa hyvä! -kokonaisuuden toteuttamista esi- ja perusopetuksessa seuraavan kolmen vuoden aikana.  Sivistyslautakunta hyväksyi esityksen. Huomaa hyvä! -menetelmän hyödyt 1) lapsille ja nuorille: myönteisen minäkuvan vahvistaminen, lisääntynyt hyvinvointi yksilöillä ja ryhmässä, tunne- ja sosiaalisten taitojen oppiminen sekä omien vahvuuksien tunteminen, 2) henkilöstölle: työimu, vähäisempi stressi ja kasvanut hyvinvointi, omien vahvuuksien hyödyntäminen ja onnistumiset sekä positiivinen vuorovaikutuksen kieli ja 3) vanhemmille: lapsen ja koko perheen vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen ja kodin ja koulun positiivinen kasvatuskumppanuus. Mikäli Someturva nähdään perustelluksi sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan kiusaamiseen ja häirintään puuttumisen keinoksi, tehdään sen käyttöönottamisesta ensi lukuvuoden aikana erillinen päätös.

 

 __________