Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 29



Kokousasian teksti

 

Härkänevan osayleiskaavan muuttaminen ja laajentaminen

 

Kh 16.12.2025 § 267 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

Bull Team Oy/Ilpo Wennström on jättänyt kaavoitusaloitteen koskien kiinteistöjä 160:1, 160:2 ja 878:62 Härkänevan osayleiskaavan alueella.

 

Bull Team Oy suunnittelee toimintansa laajentamista nykyisellä alueella. Kaavamuutoksen ja laajennuksen tavoitteena on mahdollistaa suunnittelualueella sijaitsevien maatilan ja biokaasulaitoksen laajeneminen.

 

Kaavoituksen kustannuksista ja kaavan laatijasta sovitaan kaavoitussopimuksella kunnan ja toimijan kesken ennen kuin osayleiskaavan muutos ja laajennus tulee vireille.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

 Kunnanhallitus päättää hyväksyä Bull Team Oy:n kaavoitusaloitteen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Bull Team Oy:n kaavoitusaloitteen.

 

Päätös        Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tekninen johtaja Mikko Polet ja kaavoituspäällikkö Minna Vesisenaho / Plandea Oy olivat asiantuntijoina kuultavina klo 16.28 - 16.37 ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

 

 

Kh 26.01.2026 § 14 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

Alueidenkäyttölain 63 §:n mukaisesti kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.

 

Bull Team Oy esittää kaavakonsultiksi Plandea Oy:ta ja kaavan laatijaksi Pekka Kujalaa (YKS 549).

 

Plandea Oy on valmistellut Härkänevan osayleiskaavan muutosta ja laajennusta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka antaa perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista. Oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavoitussopimusluonnos.

 

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

Kunnanhallitus päättää

1. Hyväksyä kaavakonsultin ja kaavan laatijaksi Pekka Kujalan,

    Plandea Oy.

2.  Kuuluttaa kaavamuutoksen vireilletulosta

3.  Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville.

4.  Valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan kaavoitussopimuksen, jonka mukaan Bull Team Oy vastaa kaikista pohjakartan ja kaavan laatimiseen ja kaavan lainvoimaiseksi saattamiseen tarvittavan konsulttityön ja muiden selvitysten kustannuksista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. Hyväksyä kaavakonsultin ja kaavan laatijaksi Pekka Kujalan,

    Plandea Oy.

2.  Kuuluttaa kaavamuutoksen vireilletulosta

3.  Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville.

4.  Valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan allekirjoittamaan kaavoitussopimuksen, jonka mukaan Bull Team Oy vastaa kaikista pohjakartan ja kaavan laatimiseen ja kaavan lainvoimaiseksi saattamiseen tarvittavan konsulttityön ja muiden selvitysten kustannuksista.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Tekninen johtaja Mikko Polet ja kaavoituspäällikkö Minna Vesisenaho / Plandea Oy olivat asiantuntijoina kuultavina kokouksessa tämän asiakohdan aikana ennen päätöksentekoa klo 14.50 - 14.57.  Asiantuntijat poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.
  
Annika Mäki-Asiala saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn päätyttyä klo 15.02.

 

Kh 16.02.2026 § 29  

235/10.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

 Plandea Oy on laatinut Härkänevan osayleiskaavan muuttamista ja laajentamista koskevat kaavaluonnosasiakirjat (oheismateriaalina).

 

 Kaavaratkaisu on kaavoitusaloitteen mukainen. Suunnittelualueelle on osoitettu biokaasulaitokselle varattu teollisuus- ja varastoalue, kotieläintalouden suuryksikön alue ja maaseutumaiseen asumiseen ja täydennysrakentamiseen soveltuva asutusalue. Lisäksi alueelle on osoitettu maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, ohjeellinen moottorikelkkailureitti ja ohjeellinen uusi kevyen liikenteen reitti.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

  Kunnanhallitus päättää:

 

1. Kuuluttaa valmisteluvaiheen kuulemisesta.

2. Hyväksyä laaditun kaavaluonnosmateriaalin, asettaa sen nähtäville

    ja pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

 

1. Kuuluttaa valmisteluvaiheen kuulemisesta.

2. Hyväksyä laaditun kaavaluonnosmateriaalin, asettaa sen nähtäville

    ja pyytää tarvittavat lausunnot.

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 Ennen päätöksentekoa asiantuntijoina kuultavina olivat tekninen johtaja Mikko Polet ja kaavoituspäällikkö Minna Vesisenaho, Plandea Oy klo 17.30 - 17.39.