Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 34




Kokousasian teksti

 

Asemakaavan muutos osassa korttelia 26, osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Kh 16.12.2025 § 269 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

Alueidenkäyttölain 63 §:n mukaisesti kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista.

Plandea Oy on valmistellut asemakaavan muutosta osassa kortteli 26 koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka antaa perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista.

Oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

Kunnanhallitus päättää

1. Kuuluttaa kaavamuutoksen vireilletulosta.

2. Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus       Kunnanhallitus päättää

1. Kuuluttaa kaavamuutoksen vireilletulosta.

2. Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.


Esteellisinä pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 16.55 - 16.56 kokouksesta poistuivat Ville Suomala (syy: yhteisöjäävi) ja Pasi Lintilä (syy: yhteisöjäävi). Hanna Nurmela toimi tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan kokouksen puheenjohtajana, ja Raimo Kallio toisena pöytäkirjantarkastajana.

 

 Kokouksessa pidettiin tämän asiakohdan käsittelyn päätyttyä tauko 16.56 - 17.11.

 

Kh 16.02.2026 § 34  

236/10.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Polet, puh. 040 150 5302

 

Plandea Oy on laatinut asemakaavan muutosta osassa kortteli 26 koskevan kaavaluonnosasiakirjat (oheismateriaalina).

Kaavaluonnos on kaavoitusaloitteen mukainen. Teollisuusrakennusten korttelialueen, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (kortteli 26 tontin 3) rakennusoikeus, rakennusalat, korkeusasema ja korttelinrajat on tarkastettu riittävälle tasolle alueelle kohdistuvien laajennussuunnitelmien mahdollistamiseksi sekä osittain nykytilannetta vastaavaksi.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

Kunnanhallitus päättää

1. Kuuluttaa valmisteluvaiheen kuulemisesta.

2. Hyväksyä laaditut kaavaluonnosasiakirjat, asettaa ne nähtäville ja pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Niemelä Juho

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

  1. Kuuluttaa valmisteluvaiheen kuulemisesta.
  2. Hyväksyä laaditut kaavaluonnosasiakirjat, asettaa ne nähtäville ja pyytää tarvittavat lausunnot.              

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 Ville Suomala ja Pasi Lintilä poistuivat kokouksesta esteellisinä tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.27 - 18.47.

 

 Koska kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olivat poissa kokouksesta, vanhin läsnä olevista kunnanhallituksen kokoonpanoon kuuluvista, Kaija Polso, johti puhetta ja totesi, että hallintosäännön 21 § mukaan kokoukselle on valittava tämän asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti Kaija Polson toimimaan kokouksen tilapäisenä puheenjohtajana tämän asiakohdan käsittelyn ajan (peruste: hallintosääntö 21 §).

 

 Ennen päätöksentekoa asiantuntijoina kuultavina olivat tekninen johtaja Mikko Polet ja kaavasuunnittelija Lotta Märsylä, Plandea Oy, klo 18.32 - 18.46.