Dynasty tietopalvelu
Toholammin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Toholampi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 20.10.2025/Asianro 5


Kokousasian teksti

 

Kuolinpesän kiinteistön myynti

 

Kh 20.10.2025    

197/02.07.00/2025  

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö, Teemu Mattila, puh. 040 150 5322

 

Toholammin kunta on Valtiokonttorin päätöksellä saanut omistukseensa omakotitalokiinteistön osoitteesta Rajalantie 2, 69300 Toholampi. Kiinteistön iän ja kunnon arvioinnin perusteella sitä ei ole tarkoituksenmukaista pitää Toholammin kunnan omistuksessa. Kunnalla on riittävästi vuokra-asuntoja eikä tarvetta lisäneliöille ole. Kunnanhallitus on kokouksessaa 11.8.2025 § 179 merkinnyt tiedoksi kohteen myynnin valmistelun huutokauppaa varten.  

 

Kiinteistö on ollut julkisessa myynnissä Huutokaupat.com sivustolla ja korkein tarjous huutokaupan päättyessä oli 3300 euroa. Myyntiehdoissa mainitaan kunnanhallituksen päätösvalta myynnistä. Kauppakirjanteosta ja kaupanvahvistuksesta syntyvät kulut kuuluvat ostajalle.

 

Valtiokonttorin luovutusehtona kiinteistölle oli ”Kunta käyttää omaisuuden Toholammin kunnan kuntalaisten yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja elinympäristön viihtyvyyden edistämiseksi.” Kun kiinteistöstä saadusta tarjouksesta poistetaan kiinteistön myynnin organisoinnista aiheutuneet kulut jää käytettäväksi hyvinvoinnin ja elinympäristön viihtyvyyden edistämiseen käytettäväksi noin 1500 €.

 

Pykälän oheismateriaalina kilpailutuksen tulos ja laskelma menoista.

 

 Valmistelijan ehdotus:

 

 Kunnanhallitus päättää:

  1. hyväksyä korkeimman tarjouksen kohteesta ja valtuuttaa kiinteistöpäällikön yhdessä ostajan kanssa teettämään kauppakirjan kohteesta, jonka allekirjoittaja kunnan puolesta on kunnanjohtaja ja tekninen johtaja
  2. siirtää kaupankäynnistä syntyneet tulot sivistysosastolle, joka käyttää varat nuorisotila Artsi:n tarpeiston hankintaan.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Hillukkala Jukka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:

  1. hyväksyä korkeimman tarjouksen kohteesta ja valtuuttaa kiinteistöpäällikön yhdessä ostajan kanssa teettämään kauppakirjan kohteesta, jonka allekirjoittaja kunnan puolesta on kunnanjohtaja ja tekninen johtaja
  2. siirtää kaupankäynnistä syntyneet tulot sivistysosastolle, joka käyttää varat nuorisotila Artsi:n tarpeiston hankintaan.

 

 

  

 

Päätös