Dynasty tietopalvelu Haku RSS Perhon kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Perho/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 25


Poikkeamishakemus/ Perhon Kehitysyhtiö Oy

 

Ymp  § 25  19.06.2024  

190/10.03.00/2024  

 

 Valmistelija

 

Rakennustarkastaja Jyri Harju, p. 040 848 8243 tai jyri.harju@perho.com

 

Perhon Kehitysyhtiö hakee poikkeamislupaa vanhan hirsirakennuksen sijoittamiselle Möttösen uimarannan yhteyteen. Paikalle on tarkoitus siirtää ns. ”Punaisen tuvan” pihapiiristä vanhan hammaslääkärintalon entinen piharakennus, joka on kerrosalaltaan noin 49 m². Rakennuksesta on tarkoitus kunnostaa kesäkahvilarakennus. Rakennus on suunniteltu sijoittaa noin 25 m etäisyydelle vesirajasta, heti parkkialueen reunaan.

 

Poikkeamislupaa haetaan kaavamerkinnästä poikkeamiseen. Uimarannan alue on Möttösen osayleiskaavassa merkitty virkistyskohteeksi. Aluetta ei ole kaavoitettu rakentamiselle, joten rakennuksen sijoittaminen vaatii poikkeamisluvan. Kunnan hallintosäännön mukaisesti ympäristölautakunta valmistelee kunnanhallituksen käsiteltäväksi määrätyt poikkeamislupa-asiat Poikkeamisluvan myöntää kunnan hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus.

 

Haettu poikkeaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle tai alueen käytön muulle suunnittelulle eikä vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista tai ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista eikä johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia (MRL 171 § 2 mom.).

 

MRL 171 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeuksen laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.

 

Poikkeamishakemuksesta on tiedotettu MRL 173 §:n mukaisesti. Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia.

 

Poikkeamislupahakemus liitteineen on esityslistan liitteenä.

 

 Rakennustarkastajan päätösehdotus 

 

Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus myöntää poikkeamisluvan hakemuksen mukaisesti.

 

 Päätös

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 -----

 

 Toimenpiteet, otteet

 

-          Kunnanhallitus

--- -----