Dynasty tietopalvelu
Lestijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä
Pöytäkirja 24.03.2026/Pykälä 16


Kokousasian teksti

 

Kuntavastinrahoitus: OpeTimantti - Opettajien jatkuvan oppimisen hiontaa

 

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä 24.03.2026 § 16  

14/00.01.05/2026  

 

 

Valmistelija hallintopäällikkö Minna Kauppinen, p. 050 500 2102

 

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius hakee Kaustisen seutukunnalta OpeTimantti – Opettajien jatkuvan oppimisen hiontaa -hankkeelle kuntavas­tin­rahoitusta yhteensä 6.318 euroa vuosille 2026-2029. Kyseessä on ryhmä­hanke, jossa KYC on päätoteuttaja ja osatoteuttajia ovat Lapin yliopisto, Oulun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen korkeakoulusäätiö sr. Hankkeen toteutusaika 1.4.2026-31.3.2029

 

OpeTimantti-hankkeen tavoitteena on kehittää tutkimukseen perustuva toimintamalli opetushenkilöstön jatkuvan oppimisen tueksi. Malli pohjautuu kartoitukseen uusien opettajien työelämävalmiuksista ja opetushenkilöstön täydennyskoulutuksesta. Kehittämistyötä tehdään strategisessa verkos­tos­sa eri koulutusasteiden sekä kunta- ja järjestötoimijoiden välillä.

 

TARVE

Opettajien jatkuvassa oppimisessa on sekä rakenteellisia että sisällöllisiä haasteita, erityisesti vastavalmistuneiden opettajien tukemisessa opinnoista työelämään siirtymisessä eli nk. induktiovaiheessa sekä jatkuvan oppimisen koulutustarjoajien verkostojen uudelleen organisoitumiseen. Työuran aikaisen osaamisen kehittämiseen ei nykyisellään pysiyiä vuslauniaan riiI tävästi. Asiantuntijuuclen vahvistamiseksi tarvitaan hyvien käytäntöjen jakamista, yhteistyötä jo rohkeita rakenteellisia uudistuksia.

 

TAVOITTEET

-Laatia tilannekuva opetustoimen henkilöstön jatkuvan oppimisen nykytilasta sekä etenkin vastavalmistuneiden ja työuran alkuvaiheessa olevien opettajien induktiovaiheen ja ammatillisen osaamisen lisäämisen tarpeista.

-Laatia kattava selvitys opettajien jatkuvan oppimisen polusta tällä hetkellä.

-Lisätä strategista verkostoitumista jatkuvan oppimisen ympärille.

-Vahvistaa jatkuvan oppimisen tarjontaa kohtaamaan opettajien kokemaa tarvetta ammatillisen osaamisen lisäämisestä ja tarjota koko uran kattavaa jatkuvan oppimisen palveluita jatkossa monipuolisesti ja yhdenvertaisesti saavutettavasti.

-Muotoilla jatkuvan oppimisen järjestäminen niin, että se on korkeakouluille, yhdistyksille ja järjestöille taloudellisesti kannattavaa.

-Kehittää uusi valtakunnallisesti sähköisesti hyödynnettävä toiminta­malli­ehdotus jatkuvan oppimisen toteuttamiselle.

 

TULOKSET

-Tutkimusperustainen ja kattava selvitys jatkuvan oppimisen nykytilanteesta ja opettajakunnan tarpeista ammatillisen osaamisen lisäämiselle.

-Koota koulutuksen tarjoajat strategisiksi verkostoiksi, mikä mahdollistaa jatkuvan oppimisen palveluiden yhteisen ja monipuolisen kehittämisen.

-Valtakunnallinen induktiomalli uusien opettajien työhön siirtymiselle sekä tiedekuntayhteistyön vahvistamiselle.

-Uusi rakenne jatkuvan oppimisen toteuttamiselle, joka mahdollistaa osaa­misen kehittämisen jatkumona suunnitelmallista urapolkua hyödyn­tä­en.

 

 

 

VAIKUTTAVUUS

Hankkeen vaikuttavuus perustuu jatkuvan oppimisen mallin kehittämiseen ja verkostojen vahvistamiseen, mikä tuottaa kattavan tilannekuvan alan muutoksista pitkällä aikavälillä. Valtakunnallinen toteutus mahdollistaa laaja-alaisen verkostoitumisen ja edistää yhdenvertaista, saavutettavaa jatkuvaa oppimista opetushenkilöstölle. Tämä tukee opettajien asiantunti­juuden ja ammatillisen osaamisen vahvistumista kansallisesti ja kansain­välisesti.

 

VARSINAINEN KOHDERYHMÄ:

Opetus- ja kasvatusalan henkilöstö, erityisesti opettajat. Tampereen, Oulun, Jyväskylän, Itä-Suomen ja Lapin yliopistosta valmistuneet luokan-, varhais­kasvatuksen-, aine- sekä erityisopettajat. Opettajankoulutusta tarjoavat ja kehittävät yksiköt Kokkolan yliopistokeskus Chydenius sekä Lapin, Oulun, Tampereen, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopisto. Kuntien opetus- ja kasvatushenkilöstö.

 

TYÖPAKETIT

TP1 Hallinto ja koordinaatio (päävastuu KYC)

TP2 Laaditaan tilannekuva opettajien jatkuvan oppimisen nykytilanteesta

  2.1 Valtakunnallinen selvitystyö ja työelämän osallistaminen

 (päävastuu Lapin yo)

TP3 Selvitys opetus- ja kasvatusalan jatkuvan oppimisen markkinoista ja asiakasanalyysi (päävastuu Oulun yo)

TP4 Opetusalan jatkuvan oppimisen timantti (päävastuu Itä-Suomen yo)

 

Kustannusarvio

2026

2027

2028

2029

Yhteensä

Palkkakust.

56 341

106 227

106 227

14 211

283 006

Flat rate 40 %

22 536

42 491

42 491

5 684

113 202

Yhteensä

78 877

148 718

148 718

19 895

396 208

 

 

Rahoitussuunn.

2026

2027

2028

2029

Yhteensä

%-os

ESR+, valtio

63 101

118 974

118 974

15 916

316 965

80

Kuntarahoitus

7 896

14 887

14 887

1 991

39 661

10

-Kokkola

5 719

10 782

10 782

1 442

28 725

7,25

-Kannus

623

1 175

1 175

157

3 130

0,79

-Kase

1 246

2 350

2 350

314

6 260

1,58

-Perho

308

580

580

78

1 546

0,39

Omarah.,KYC

7 880

14 857

14 857

1 988

39 582

10

Yhteensä

78 877

148 718

148 718

19 895

396 208

100

 

 

Esittelijä hallintopäällikkö Minna Kauppinen

 

Päätösehdotus Johtoryhmä päättää osallistumisesta OpeTimantti -hankkeeseen.

 

Päätös Johtoryhmä päätti esittää hallintopäällikölle, että Kaustisen seutukunta osallistuu OpeTimantti -hankkeen kuntavastinrahoitukseen yhteensä enintään 6.260 eurolla. Johtoryhmä hyväksyi kuntavastinrahoituksen jakoperusteeksi asukasluvun.

 

---

Eija Kellokoski-Kari (Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen hallituksen jäsen) ja Petri Jylhä (Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen hallituksen varajäsen) poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. (Hallintolaki 28.1 § 5 yhteisöjäävi)