RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Lestijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.02.2026/Pykälä 12
Ympäristöluvan hakeminen koulun energiakaivoille
Tekninen lautakunta 27.02.2026 § 12
57/11.01.00/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Mika Rajaniemi
Lestijärven tekninen lautakunta on myöntänyt vuonna 2019 rakennusluvan yhteydessä koulurakennuksen energiakentälle luvan.
Rakentamisen jälkeen Ely- keskus on vaatinut kentälle aluehallintoviraston lupaa.
Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Lestijärven kunnan on haettava
Länsi- Sisä- Suomen aluehallintovirastolta rakentamansa koulurakennuksen lämmitykseen ja jäähdytykseen rakennetuille maalämpökaivoille jälkikäteen aluehallintoviraston lupaa.
Esittelijä tekninen johtaja Mika Rajaniemi
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hakea aluehallintoviraston lupaa Lestijärven koulun 6 lämpökaivolle ja valtuuttaa teknisen johtajan lähettämään lupahakemuksen Lestijärven kunnan puolesta.
Muutettu päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hakea Lupa- ja valvontavirastosta lupaa Lestijärven koulun 6 energiakaivolle ja valtuuttaa Ulla Liski Oy:n lähettämään kokouksessa käsitellyn Vesitalouslupahakemuksen Lestijärven kunnan puolesta.            Â
Päätös Hyväksyttiin muutettu päätösehdotus.