Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.08.2022/Pykälä 52


Kulttuurikasvatussuunnitelma Kaustinen 2022

 

Kaustisen kulttuurikasvatussuunnitelma 2022

 

SIVLTK 23.08.2022 § 52  

287/12.03.00/2022  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja-rehtori Mailis Tastula, puh. 050 4436 877, mailis.tastula@kaustinen.fi

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö kannustaa kuntia tekemään kulttuurikasvatus-suunnitelman eli suunnitelman siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuri-perintökasvatusta toteutetaan kunnassa osana opetusta. 

 

Kulttuuriosuuskunta Uulu on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä hanke-rahoitusta siihen, että se auttaa kulttuurikasvatussuunnitelmien työstä-misessä kuntien edustajien osoittamien kunnalle tärkeiden paikallisten erityisyyksiä huomioiden. Kulttuuriosuuskunta Uulun hallinnoima Liikkuva lastenkulttuurikeskus on yksi Suomen kolmesta valtakunnallisesta lasten-kulttuurikeskuksesta. 

 

Uulun avulla on työstetty esitystä Kaustisen kulttuurikasvatussuunnitelmaksi kevään aikana.

 

Suunnitelman tavoite on tarjota lapsille ja nuorille tasa-arvoinen mahdollisuus tutustua monipuolisesti taiteenlajeihin ja oppia tuntemaan ja ymmärtämään paikallista kulttuuriperintöä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Mailis Tastula

 

Esitys Kaustisen sivistyslautakunta hyväksyy Kaustisen kulttuurikasvatus-suunnitelman 2022 liitteen mukaisesti täydentämään opetussuunnitelmia ja käyttöönotettavaksi syksystä 2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.
_________