RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoitusaloite / Kirkkopalvelut Ry ja HuKaRo Oy / Kansanopiston alueen kortteli 600
Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
KHALL 20.06.2022 § 108
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Kirkkopalvelut ry ja HuKaRo Oy ovat jättäneet kunnanhallituksen kaavoituspyynnön Kaustisen Kirkonseudun asemakaavan (kv 1.9.20025 § 68) muutosta kortteliin 600. Alueella voimassa olevassa asemakaavassa alue on osoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueena, jolla sallitaa käyttötarkoitusta palveleva asuminen.
Alueella on Kirkkopalvelut ry:n STEP-koulutuksen Kaustisen kampuksen opetus- ja asuntolatiloja sekä kaksi tyhjillään olevaan vanhaa asuntolarakennusta.
HuKaRo Oy on ostanut kiintestöistä 11:28 ja 11:34 alueita. Heidän tavoitteenaan on saada alueelle mahdollisimman salliva kaava, joka mahdollistaisi alueen kehittämisen. Alueelle tulisi sallia nykyisen opetustoiminnan lisäksi mm. asuminen.
Maankäyttötoimikunta on käsitellyt asiaa kesäkuun kokouksessaan, eikä sillä ole asiaan huomauttamista.
Hakemuksellaan HuKaRo Oy sitoutuu vastaamaan asemakaavan muutoksesta aiheutuvat kulut. Kaavan laatijaksi esitetään Plandea Oy:ltä Ville Vihantaa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Alpia
Esitys Kunnanhallitus päättää käynnistää kaavanmuutoksen korttelissa 600.
Muutettu esitys Kunnanhallitus päättää käynnistää kaavamuutoksen kortteleissa 600 – 601.
Päätös Hyväksyttiin.
Pöytäkirjaan merkittiin, että Annika Timonen poistui Teamsista ja saapui kunnanvirastolle kokoukseen klo 18.30.
__________
KHALL 31.10.2022 § 156
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Korttelien 600 ja 601 asemakaavan kaavaluonnos kaavakarttoineen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma ovat valmistuneet.
Suunnittelualue on noin 4,7 ha ja se rajautuu pientalovaltaiseen asuinalueen ja talousmetsän väliselle alueelle. Suunnittelualueela on nykyisin Kirkkopalvelut ry:n STEP-koulutuksen kaustisen kampuikden opetus- ja asuntolatiloja sekä kaksi tyhjillään olevaa vanhaa asuntolarakennusta. Lisäksi alueella on omakotitalo piharakennuksineen.
Alueella voimassa oelvassa asemakaavassa alue on osoitettu opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi. Tavoitteena on muuttaa asemakaavaa siten, että alueelle mahdollistuu opetustoiminnan lisäksi myös asuminen sekä pienimuotiminen palvelutoiminta. HuKaRo Oy:n tarkoituksena on kunnostaa vanhat asuntolarakennukset asumis- ja palvelukäyttöön. Lisäksi Rinnetien katualue on rakentunut asemakaavasta poiketen ja tavoitteena on siirtää katu-alue nykytilanteen mukaiselle paikalle. Laajennuksen osalta tavoitteena on tarkastaa kaavan korttelirajat kiinteistörajoihin.
Esityslistan liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaselostus ja kaavakartta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Alpia
Esitys Kunnanhallitus
1. päättää asettaa asemakaavaluonnoksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman yleisesti nähtäväksi 30 päivän ajaksi ja
2. pyytää kaavaluonnoksesta viranomaislausunnot.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KHALL 16.01.2023 § 2
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Kortteleiden 600 ja 601 asemakaavaehdotus ovat valmistuneet. Niissä on huomioitu jätetyt lausunnot ja muistutukset.
Kaavaehdotus, kaavakartta ja kaavanlaatijan vastine jätettyihin lausuntoihin ovat liitteinä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Alpia
Esitys Kunnanhallitus
1. asettaa asemakaavaehdotuksen yleisesti nähtäväksi 30 päivän ajaksi
2. ja pyytää kaavaehdotuksesta viranomaislausunnot.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KHALL 04.09.2023 § 151
Valmistelija Hallintosihteeri Annika Rauma puh. 050 4436 880
Kaavaehdotus perustuu kaavaluonnokseen ja valmisteluvaiheen kuulemisen aikana saatuihin lausuntoihin. Ehsotusvaiheen kuulemisen jälkeen selostusta on täydennetty kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön kohdistuvien vaikutusten arvioinnin osalta sekä lisätty kaavoituksessa käytetyt selvitykset.
Esittelijä Kunnanjohtaja Minna Nikander
Esitys Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Kansanopiston alueen kaavan liitteen mukaisena.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
KVALT 28.09.2023 § 45
257/10.02.03/2022
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |