Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kaustisen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Kaustinen/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.08.2023/Pykälä 86



 

Varhaiskasvatuksen tilaratkaisut / Omenapuun ja Kinon yksiköt

 

SIVLTK 16.08.2023 § 86  

279/02.08.00/2023  

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Minerva Rannila puh. 040 4436 877, minerva.rannila@kaustinen.fi

 

 

Varhaiskasvatus jatkaa toimintaansa Omenapuun ja Kinon yksiköissä edelleen toimintakaudella 2023-2024. Kiinteistöjen käyttö ja niihen liittyvät turvallisuuskysymykset ovat herättäneet huolta niin työntekijöissä kuin asiakasperheissä. Kunnan eri hallinnonalat ovat yhteistyössä toteuttaneet erilaisia toimenpiteitä asian ratkaisemiseksi.

 

Teknisen toimen hankkimissa Omenapuun ja Kinon kiinteistöihin toteutetuissa tutkimuksissa ei ole havaittu esteitä toiminnan jatkamiseksi tiloissa. Tutkimuksissa esille nousseita korjaustarpeita on toteutettu, siltä osin kuin ne ovat olleet kiinteistön kokonaisarvioinnin kannalta tarpeellisia ja perusteltuja.

 

Teknisen ja sivistystoimen viranhaltijat ovat tehneet laajamittaista kartoitusta käyttöön soveltuvista väistötiloista sekä pidempiaikaiseen käyttöön soveltuvista tiloista. Varhaiskasvatusyksikölle asetettujen teknisten vaatimusten toteutuminen, tilojen käytön soveltuvuus ja piha-alueen turvallisuus ovat toimintojen siirtämisen lähtökohtana.

 

Tekninen toimi on valmistellut eri toteutusvaihtoehtoja ja niistä syntyviä kustannuksia (liite).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Minerva Rannila

 

Esitys Sivistyslautakunta päättää keskustella eri toteutusvaihtoehdoista ja jatko-toimenpiteistä asian ratkaisemiseksi.

 

Tekninen johtaja lisäsi kokouksessa vaihtoehtoesitykseen viidennen vaihto-ehdon, uudisrakennuksen, joka olisi myöhemmin muunneltavissa opiskeli-joiden vuokra-asuntokäyttöön tai muuhun sivistystoimelle soveltuvaan käyttöön.

 

Sivistysjohtajan muutettu päätösehdotus

 

Sivistyslautakunta päättää

 

1)      pyytää tekniseltä toimelta tarkempaa selvitystä eri toteutusvaihto-ehdoista, syntyvistä kustannuksista ja tilojen käytön muunnelta-vuudesta/sovellettavuudesta muuttuvissa tilanteissa sekä

 

2)      esittää tilaratkaisujen jatkotoimenpiteitä edelleen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Jäsen Jenna Alaspää esitti, että sivistyslautakunta lähettää pikaisesti tekniselle lautakunnalle jatkovalmisteluun vaihtoehdot uudisrakennuksen rakentamisen aloittamisesta ja kunnanviraston teknisen toimen siiven muuttamisesta päiväkodiksi. Esitys raukesi kannattamattomana.

Sivistyslautakunta hyväksyi sivistysjohtajan muutetun päätösehdotuksen.

Tekninen johtaja Ilkka Närhi ja vs. kunnanjohtaja Minna Nikander poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa klo 17.31.
-----