RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Koulutuksen järjestäminen vaaliviranomaisille
KVLTK 16.04.2024 § 14
38/00.00.00/2024
Valmistelija Hallintosihteeri
Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalilautakunnan
jäsenet ja varajäsenet, vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet, yleisten
ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijat sekä kotiäänestyksen ja
laitosäänestyksen toimitsijat ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan. Tätä
varten keskusvaalilautakunta tai sen osoittama henkilö jakaa vaaliohjeet ja
kouluttaa mainitut kunnan muut vaaliviranomaiset tehtäviinsä.
Esittelijä Hallintosihteeri Tattari Antti
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta käy läpi europarlamenttivaalien järjestämiseen liittyvät tehtävänsä. Kirjalliset vaaliohjeet ja keskusvaalilautakunnan kokousaikataulu toimitetaan myös varajäsenille. Ennakkoäänestyksen toimitsijoille, kotiäänestyksen ja laitosäänestyksen toimitsijoille sekä vaalitoimikunnan jäsenille ja varajäsenille järjestetään koulutusta viikoilla 20, 21 ja 22. Vaalilautakunnan jäsenille ja varajäsenille järjestetään koulutusta viikolla 23.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |