RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalitoimitsijoiden osoittaminen ennakkoäänestykseen
KVLTK 16.04.2024 § 12
38/00.00.00/2024
Valmistelija Hallintosihteeri
Keskusvaalilautakunnan on määrättävä vuoden 2024 europarlamenttivaaleihin vaalitoimitsijat ja varahenkilöt, jotka vastaavat ennakkoäänestyksen toteuttamisesta. Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty mitään erityisiä kelpoisuusvaatimuksia, vain 18 vuoden ikä. Tehtävien hoitamiseksi tarvitaan myös henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset. Ennakkoäänestyspaikalla on oltava vähintään kaksi vaalitoimitsijaa samanaikaisesti koko sen ajan, jonka äänestyspaikka on avoinna. Vaalitoimitsijana ei voi olla vajaavaltainen eikä myöskään ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.
Esittelijä Hallintosihteeri Tattari Antti
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta osoittaa vuoden 2024 europarlamenttivaalien ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt: Sara Finnilä ja Teresa Hohenthal sekä varalle Sari Torppa, Irma Tikkakoski, Anssi Torppa ja Satu Torppa. Kaikki henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Keskusvaalilautakunta valtuuttaa sihteerin ja puheenjohtajan yhdessä nimeämään myöhemmin lisää ennakkoäänestyksen toimitsijoita tilanteen niin vaatiessa.
Päätös Hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |