Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 38


 

Tilinpäätös 2023

 

KHALL 25.03.2024 § 38  

190/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

Tilinpäätös vuodelta 2023 on liitteenä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus:

1. allekirjoittaa Vetelin kunnan vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi

2. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen valtuuston hyväksyttäväksi

3. esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä -252 954,76 euroa kirjataan edellisten tilikausien yli-/alijäämä -tilille

4. valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan allekirjoittamaan tarvittaessa vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle

5. valtuuttaa talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa pieniä korjauksia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________