Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 73


Tarjouspyyntö, omatoimikirjasto

 

Vetelin kunnankirjaston omatoimikirjaston kilpailuttamisen käynnistäminen ja aikataulu

 

SIVLTK 12.09.2023 § 59 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Kuntastrategian mukaisesti Vetelin kunnankirjastossa tullaan tarjoamaan lisäpalveluna omatoimikirjastopalvelu. Tätä tarkoitusta varten AVI on myöntänyt sivistystoimelle hankeavustusta 11 500 € ja sivistyslautakunnan talousarvioon on varattu tarvittava määräraha omatoimikokonaisuuden toteuttamiseksi. Tämän lisäksi tekninen toimi on varannut hankkeelle määrärahaa mm. kirjaston valaistukseen, oviratkaisuun ja tarvittaviin muutostöihin.

 

Sivistyslautakunta käynnistää omatoimikirjastoratkaisun kilpailuttamisen seuraavalla aikataululla:

 

-          lautakunnan päätös kilpailuttamisesta ja tarjouspyynnön sisällöstä 12.9.2023

-          kilpailutuksen aika 13.9.2023-27.9.2023 (klo 10)

-          tarjoajan mahdollinen kohteeseen tutustuminen sovitusti erikseen kirjaston henkilökunnan kanssa kilpailutuksen aikana

-          tarjoukset toimitetaan kunnan tarjoussähköpostiin osoitteeseen tarjoukset@veteli.fi (Hankinnan arvo alittaa kansallisen kynnysarvon)

-          tarjousta koskevat lisätiedot sähköpostilla 25.9.2023 klo 9 mennessä maria.keltti@veteli.fi

-          hankintapäätös sivistyslautakunnassa 3.10.2023

-          omatoimikirjastojärjestelmäjärjestelmä valmis ja käyttöönotettu viimeistään 31.1.2024

 

Liitteenä tarjouspyyntöasiakirja (ei julkinen valmisteluvaiheessa, tulee julkiseksi lautakunnan päätöksen jälkeen)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää käynnistää omatoimikirjaston kilpailutuksen yllä olevan aikataulutuksen mukaisesti ja tekee tarvittaessa muutoksia tarjouspyyntöasiakirjaan/hyväksyy liitteenä olevan tarjouspyyntöasiakirjan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________

 

 

 

SIVLTK 03.10.2023 § 67 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Tarjoukset avataan tarjoussähköpostista 3.10.2023 ja tilaisuudesta laaditaan avauspöytäkirja ja tarjousvertailu.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Esitys annetaan kokouksessa.

 

Päätös Sivistysjohtaja esitti, että asia siirretään seuraavaan kokoukseen, jonka sivistyslautakunta hyväksyi yksimielisesti.

 

 __________

 

 Kirsi Läspä saapui kokoukseen käsiteltävän asian aikana klo 18:54.

 

SIVLTK 23.10.2023 § 73  

280/12.03.02/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 Liitteenä: Tarjoukset (ei julkisia) Lyngsoe Systems Oy:ltä ja Mikro-Väylä Oy:ltä, avauspöytäkirja ja tarjousten vertailu (ei julkinen).

 

 

Päätösehdotus Esitys annetaan kokouksessa.

 

Päätös Sivistyslautakunta sai (27.9.2023 klo 10 mennessä) tarjoukset omatoimikirjastoratkaisuista Lyngsoe Systems Oy:ltä ja Mikro-Väylä Oy:ltä. Molemmat tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Omatoimikirjastoratkaisun valintaperuste muodostuu hankintahinnasta sekä hankinnan toiminnallisuudesta ja soveltuvuudesta. Tarjousten pohjalta laadittiin tarjousvertailu (salainen) ja tarjousten pisteytyksessä noudatettiin seuraavaa tarjouspyynnössä esitettyä perustetta:

 

  • Hinnan määräytyminen: Halvin tarjoushinta saa enimmät hintapisteet (64) ja muut tarjoushinnat suhteutetaan halvimpaan hintaan (kaavalla maksimipisteet x halvin tarjottu hinta / ko. tarjouksen hinta.
  • Toiminnallisuuden ja soveltuvuuden arviointi: Eniten pisteitä saanut tarjous saa täydet pisteet (36) ja muut suhteessa siihen (kaavalla maksimipisteet x ko. tarjouksen pisteet / korkeimmat arviointipisteet).

 

Valintaperuste

Max

Hinta

 

64 p

Omatoimikirjastokokonaisuuden hankintahinta asennuksineen sekä omatoimikirjaston ohjelmisto-, ylläpito-, huolto ja/tai palvelumaksut käyttöönottoa seuraavien 48 kuukauden aikana.

Toiminnallisuus ja soveltuvuus: arvioidaan ao. kriteereitä käyttäen seuraavasti:

-  lisäarvoa = 2 p/kohta

- ei lisäarvoa =0 p/kohta

36 p

Omatoimikokonaisuuden ja siihen kuuluvien laitteiden hallittavuuden helppous henkilökunnalle sekä

omatoimikirjastokäytön helppous asiakkaalle.

 

 

 

 

 

Tarjousvertailussa hankintakokonaisuuden osalta pisteet jakaantuivat seuraavasti:

  • Lyngsoe Systems Oy 15 935 € (halvin tarjottu hinta), 64 pistettä
  • Mikro-Väylä Oy 29 814 €, pisteet 64 p x 15 935 € / 29 814 € = 34 pistettä

Tarjousvertailussa toiminnallisuuden ja soveltuvuuden pisteet jakaantuivat seuraavasti:

  • Lyngsoe Systems Oy 36 pistettä
  • Mikro-Väylä Oy 36 p x 34 p / 36 p = 34 pistettä.

 

Tarjousvertailussa Lyngsoe Systems Oy sai yhteensä 100 pistettä ja Mikro-Väylä Oy yhteensä 68 pistettä. Näin ollen sivistysjohtaja esitti, että sivistyslautakunta hyväksyy Lyngsoe Systems Oy:n tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisempana Vetelin kunnan omatoimikirjastoratkaisun toteuttajaksi tarjouspyynnössä kuvatun aikataulun mukaisesti.

 

Sivistyslautakunta hyväksyi esityksen.

 

 

 

 __________