Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 46


 

Liikuntakeskuksen palvelumaksujen päivittäminen 1.8.2023 alkaen

 

SIVLTK 27.06.2023 § 46  

225/12.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Vapaa-aikapäällikkö

 

 Kustannuksien kasvun ja kuntosalin laajennuksen sekä remontin johdosta on ollut tarpeen pohtia liikuntakeskuksen palvelumaksujen päivittämistä nykyisten yleisten hintatasojen mukaiseksi. Hintoja on vertailtu lähialueiden vastaavien palveluiden hinnastoihin sekä laatutasoon nähden ja esitys uusista palvelumaksuista on tehty suhteessa niihin. Erityisliikuntakorttiin oikeutettujen henkilöiden kuntosali- ja uimamaksut ovat mainittuna kohdilla erityisliikunta aikuiset ja erityisliikunta nuoret.

 

 Esitys palvelumaksujen päivityksestä on seuraava:

 

 Kuntosali

 

Aika

Aikuiset nyk.

Aikuiset uusi

Opisk/työttömät/eläk. nyk.

Opisk/työttömät/eläk. uusi

Erityisliikunta aikuiset

Erityisliikunta nuoret

1krt

4,5€

5€

3,5 €

4€

3€

3€

1kk

20€

25€

15€

15€

10€

10€

3kk

50€

60€

35€

40€

25€

20€

6kk

90€

95€

65€

70€

45€

32€

12kk

170€

180€

120€

130€

85€

60€

 

 Uimahalli

 Uimamaksuja ei koroteta, mutta kaikilta uimahallin ryhmäliikuntaan varaneilta toimijoilta peritään 15 € suuruinen allasmaksu alle 1h - 1h  välisestä varausajasta sekä uimamaksu toimintaan osallistuvilta (allasmaksu ei koske kouluryhmiä). Uimahallin varaamisesta ryhmälle virkistyskäyttöön (tyhy/tykypäivät, syntymäpäivät tms.) sellaisina ajankohtina kun se on mahdollista (pääsääntöisesti syys- ja hiihtolomaviikolla ennen yleisöuintiaikaa) peritään 1 h ajalta 60 € suuruinen maksu, 1,5 h ajalta 80 € suuruinen maksu ja 2 h ajalta 100 € suuruinen maksu. Siitä ylimenevät ajat ja hinta neuvotellaan erikseen vapaa-aikapäällikön kanssa.

 

Aika

Aikuiset

Lapset 6-15v

Opisk/työttömät/eläk.

Perhelippu (2+3)

Erityisliikunta aikuiset

Erityisliikunta nuoret

1krt

5€

3€

4€

14€

2.5€

2€

10krt

45€

25€

35€

 

22.5€

17.5€

20 krt

80€

48€

60€

 

40€

30€

vesijumppa

1krt + 1.5€

 

1krt + 1.5€

 

1krt + 1.5€

1krt +1.5€

uinti + vesijumppa 10krt passi

58.5€

 

48.50€

 

 

 

vesijumppa 10krt passi

13.5€

 

13.5€

 

 

 

vesijumppa 20krt passi

26€

 

26€

 

 

 

 

 Näyttämö

 Näyttämön hinnoittelu pidetään samana kuin aiemmin.  

Aika

Veteliläiset urheiluseurat

Muut liikuntaan

muut, ei liikuntaan

1h

2.5€

8€

17€

 

 Spinni maksut

1krt

6€

5krt passi

27,50€

10krt passi

55€

 

 Liikuntasali

 Liikuntasalin vuorojen hakeminen ja maksut muuttuvat osittain kausikohtaisiksi. Vuorot haetaan heinä-elokuun aikana syyskaudelle (elokuusta joulukuuhun) ja marras-joulukuussa kevätkaudelle (tammikuusta kesäkuuhun). Vuorot haetaan Timle-tilavarauskalenterin kautta. Vuorojen jakamisessa huomioidaan ensisijaisesti lapsille ja nuorille suunnattu toiminta sekä koulujen tarve liikuntasalille klo 8-15 välillä.

 Alle 18-vuotiaille veteliläisille suunnattu liikuntasalissa ja näyttämöllä toteutettava säännöllinen, ohjattu ryhmäliikunta on maksutonta.

Koko sali

Veteliläiset urheiluseurat ja muut ryhmät liikuntaan

Satunnaiskäyttö liikuntaan

Satunnaiskäyttö sulkapalloon

Muut tahot, ei liikuntaan

1h/vko/kausi

110€

20€/h/krt

7€/h/krt

Kahdelta ensimmäiseltä h 50€

1,5h/vko/kausi

130€

35€/1,5h/krt

10€/1,5h/krt

ylittävät tunnit + 25€/h

2h/vko/kausi

150€

40€/2h/krt

14€/2h/krt

 

Puoli salia

 

 

 

 

1h/vko/kausi

55€

15€/h/krt

 

 

1,5h/vko/kausi

65€

25€/1,5h/krt

 

 

2h/vko/kausi

75€

30€/2h/krt

 

 

 

     

 

 

Esittelijä Vapaa-aikapäällikkö Kinnunen Jaakko

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liikuntakeskuksen päivitetyt palvelumaksut 1.8.2023 alkaen edellä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin. Lisäksi sivistyslautakunta evästi viranhaltijoita valmistelemaan markkinointikampanjoita tulevan toimintavuoden ajalle kuntosaliremontin valmistuttua. Tavoitteena on kuntalaisten innostaminen uima- ja kuntosaliharrastuksen pariin tarjoamalla esim. erilaisia yhdistelmiä lipputuotteista.

 

 __________