Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 35


 

Kunnan edustajan nimeäminen TE2024 valmistelutyöryhmään

 

KHALL 27.03.2023 § 35  

76/00.04.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Kokkolan seudun työllisyyden kuntakokeilun yhteistyöelin päätti laajentaa kokoonpanoaan 9.2.2023 pidetyssä kokouksessa. Kuntaa pyydetään nimeämään valmistelun kannalta keskeiset henkilöt ja heille varajäsenet TE2024 valmisteluryhmään, joka toimii vuoden 2024 loppuun saakka.  Nimetyt henkilöt vastaavat oman kuntansa osalta valmistelun etenemisestä.

 

Työryhmä tulee valmistelemaan TE-palvelujen siirtoa koskevan lain voimaan tultua alla kuvattujen teemojen sisältöjä. Laajennettu yhteistyöelin toimii vuoden 2024 loppuun saakka, jonka jälkeen työllisyyspalvelut siirtyvät kuntien muodostamien yhteistoiminta-alueiden järjestettäväksi. Korostamme, että aikataulu on erittäin tiukka ja tulee vaatimaan tehokasta ja virtaviivaista työskentelytapaa. Nimeämiset tulee toimittaa Kokkolan kaupungin kirjaamoon kokkola@kokkola.fi 19.3.2023 mennessä.

 

Liitteessä on kuvattu kevään kokousaikataulu teemoittain.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää Vetelin edustajat ja varaedustajat Keski-Pohjanmaan TE2024-työryhmään.

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi Keski-Pohjanmaan TE2024-työryhmään edustajaksi Hannu Jyrkän ja varaedustajaksi Jyri Myllymäen.

 

 __________