RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalitoimitsijoiden osoittaminen ennakkoäänestykseen
KVLTK 09.02.2023 § 4
248/00.00.00/2022
Valmistelija Hallintosihteeri
Keskusvaalilautakunnan on määrättävä vuoden 2023 eduskuntavaaleihin vaalitoimitsijat ja varahenkilöt, jotka vastaavat ennakkoäänestyksen toteuttamisesta. Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty mitään erityisiä kelpoisuusvaatimuksia, vain 18 vuoden ikä. Tehtävien hoitamiseksi tarvitaan myös henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset. Ennakkoäänestyspaikalla on oltava vähintään kaksi vaalitoimitsijaa samanaikaisesti koko sen ajan, jonka äänestyspaikka on avoinna.
Vaalitoimitsijana ei voi olla vajaavaltainen eikä myöskään ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa.
Esittelijä Hallintosihteeri Tattari Antti
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta osoittaa vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt:
Susanna Hotakainen
Venla Heikkilä
Sari Torppa
Elina Kankaanranta
Jyri Myllymäki
Kaikki henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.
Päätös Keskusvaalilautakunta osoitti vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt:
Susanna Hotakainen
Venla Heikkilä
Sari Torppa
Elina Kankaanranta
Jyri Myllymäki
Annika Pulkkinen
Kaikki henkilöt ovat antaneet suostumuksensa tehtävään.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |