Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 150


talousarvio seutuvaltuusto
KASE TA2023 kuntaosuudet

 

Kaustisen seutukunnan talousarvion hyväksyminen

 

KHALL 28.11.2022 § 148  

265/02.02.00/2022  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

 

Kaustisen seutukunnan Johtoryhmä Tiistai 1.11.2022 klo 9.13-11.33 81 107

81 § Kaustisen seutukunnan talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2025

 

Valmistelijat:  kehittämisjohtaja Petri Jylhä ja hallintopäällikkö Minna Kauppinen

 

Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat säännökset on

koottu kuntalain (410/2015) 110 §:ään. Siinä säädetään myös vuotta pidemmän aikavälin toiminnan ja talouden suunnittelusta.

Seutuvaltuusto toimii tehtävissään ja päättää niistä kuntalain 51 §:n tarkoittamana kuntien yhteisenä lautakuntana. Seutuvaltuustolautakunta

kuuluu Lestijärven kunnan hallinto-organisaatioon. Sen toiminnassa noudatetaan, mitä kunnallisen lautakunnan toiminnasta on säädetty ja määrätty. Kaustisen seutukunnan toiminnan talousarvion valmistelee Seutuvaltuusto-lautakunta Lestijärven kunnanvaltuustolle.

 

Kaustisen seutukunnan kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen 5 §:n mukaan seutuvaltuusto hyväksyy kuntien hyväksymän yhteistyön talousarvion seuraavalle vuodelle. Talousarvioon on otettu seutukunnan jo hyväksytty toiminta sekä hankkeet, joiden uskotaan suurella todennäköisyydellä toteutuvan vuonna 2023. Muut toteutuvat hankkeet tuodaan Seutuvaltuuston käsittelyyn jätettäessä yli 800.000 euron rahoitushakemusta ja rahoituspäätöksen saavuttua.

 

Kehittämisjohtaja

 

Kaustisen seutukunnan johtoryhmä esittää Kaustisen seutukunnan kunnille ja Seutuvaltuustolle ja edelleen Lestijärven kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Kaustisen seutukunnan talousarvion, jonka menot ja tulot ovat 2 250 285 euroa vuodelle 2023, ja taloussuunnitelman vuosille 2024-2025. Taloussuunnitelma vuodelle 2024 on 1 302 732 euroa ja vuodelle 2025

1 198 233 euroa.

 

Johtoryhmä

 

Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti sillä lisäyksellä, että talousarvioon lisätään kuntien rahoitusosuus Kokkolan seudun kuntakokeiluun (laskutus seutukunnan kautta). Näin ollen Kaustisen seutukunnan talousarvion menot ja tulot ovat 2 279 587 euroa vuodelle 2023. Taloussuunnitelma vuodelle 2024 on 1 302 732 euroa ja vuodelle 2025 1 198 233 euroa.

 

__________

 

 

 

Esityslistan liitteinä ovat seutukunnan talousarvio 2023 ja kuntarahoitusosuudet.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää seutuvaltuustolle seutukunnan talousarvion ja taloussuunnitelman 2023-2025 hyväksymistä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________