Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 160


 

Viran lakkauttaminen ja uuden viran perustaminen

 

SIVLTK 23.11.2022 § 83 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Opettajanvirkojen osalta virka kiinnittyy yhteen OVTES:n liitteeseen, joka määrittää palvelussuhteen ehdot. Virkanimikkeen tulisi olla oikea sillä tarkkuudella kuin se on mahdollista. Huomioon otettavaa on, että luontainen vaihtelu lukuvuosittain tasaa eroja. Virkanimikkeitä ei vaihdeta vuosittain, vaan muutoksia tehdään, mikäli tilanne on vakiintunut ja pysyväisluonteinen.

 

Opetustoimen virkaluettelossa on Vetelin kunnan perusopetuksen matemaattisten aineiden lehtorin virka (pääaine matematiikka). Ko. viran viranhaltija on tehnyt vakiintuneesti suurimman osan opetustyöstään lukiokoulutuksen puolella pois lukien yhden-kahden perusopetuksen opetusryhmän matematiikan tunnit. Myös tulevaisuudessa ko. viranhaltijan työaika tulee 90 %:sti sijoittumaan lukiokoulutuksen puolelle. Tästä johtuen KVhL 23 §:n mukaan tulee tehdä muutos virantoimitusvelvollisuuden muuttamisesta. Ko. virka tulee lakkauttaa ja perustaa uusi virka, joka vastaa vakiintunutta opetusmuotoa.

 

Sivistysjohtaja ja talousjohtaja ovat kuulleet viranhaltijaa 17.11.2022 viran lakkauttamisesta ja uuteen, perustettavaan virkaan siirtymisestä. Viranhaltija suhtautui asiaan myönteisesti.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Vetelin kunnan perusopetuksen matemaattisten aineiden lehtorin viran (pääaine matematiikka) lakkauttamista ja uuden viran perustamista. Uuden viran virkanimike on Vetelin lukion ja perusopetuksen matemaattisten aineiden lehtorin virka (matematiikka). Viranhaltija siirretään perustettavaan virkaan.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 __________

 

 

 

KHALL 28.11.2022 § 160  

271/12.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus lähettää sivistyslautakunnan esityksen virkamuutoksista valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________