Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 86


 

Sopimus löytöeläinten talteenotosta ja säilytyksestä

 

KHALL 13.06.2022 § 86  

153/00.04.02/2022  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Kari ja Katja Kalliokangas ovat tuottaneet Vetelin kunnalle palvelun löytöeläinten talteenotosta ja säilytyksestä 1.10.2005 lähtien. 22.2.2022 lähettämällään sähköpostilla he ilmoittavat irtisanovansa sopimuksen päättymään sopimuskauden lopussa 30.9.2022.

 

Eläinsuojelulain 15 §:n mukaan:

"Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen

koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja

harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.

 

Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.

 

Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen

talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista

kustannuksista.

 

Jos poliisille on tehty metsästyslain (615/93) 55 §:ssä tarkoitettu ilmoitus koiran talteenotosta, tulee poliisin ilmoittaa talteenotosta kunnan löytöeläinten talteenottopaikkaan."

 

Perhon löytöeläimet/ Niina Rajamäki tarjoaa liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaisesti kunnalle palvelua löytöeläinten talteenotosta ja säilytyksestä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä liitteen mukaisen sopimuksen Perhon löytöeläinten kanssa. Sopimus alkaa 1.10.2022 ja on voimassa toistaiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________