Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 38


 

Luokanopettajan virkavaali

 

SIVLTK 16.05.2022 § 38  

76/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Vetelin kunnassa on ollut avoimesti haettavana luokanopettajan virka. Haku päättyi 1.5.2022 klo 20 ja määräaikaan mennessä virkaan saatiin neljä hakemusta. Hakijoista kahdella oli viran edellyttämän kelpoisuus ja heidät haastateltiin 9.5.2022 sivistyslautakunnan puheenjohtajan, esi- ja perusopetuksen rehtorin ja sivistysjohtajan toimesta.

 

Valittavalta luokanopettajalta odotetaan hyviä vuorovaikutus- ja ryhmänohjaustaitoja, kykyä moniammatilliseen yhteistyöhön sekä taitoa kohdata arvostavasti niin oppilaat, huoltajat kuin työkaverit. Opettajan  ratkaisukeskeistä työotetta ja positiivisuutta arvostetaan. Kelpoisuusehdot määräytyvät asetuksen 986/1998 mukaisesti. Virka täytetään 8.8.2022 alkaen.

 

Koeaika on kuusi (6) kuukautta. Palkkaus OVTES:n mukaan. Valitun tulee toimittaa nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen työssä aloittamista sekä todistus terveydentilastaan.

 

Liite Yhteenveto hakijoista (ei julkinen)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta valitsee toistaiseksi voimassa olevaan luokanopettajan virkaan Minna Suomisen. Kieltäytymisen varalle ensimmäiselle varasijalle valitaan Soila Mikkonen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________