RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus valtuusto
KVALT 11.04.2022 § 11
Valmistelija Hallintosihteeri
Kunnanvaltuuston kokouksen 11.4. kokouskutsu esityslistoineen on toimitettu sähköpostilla asianosaisille ja kokouskutsu/esityslista on julkaistu 7.4.2022 kunnan internet-sivuilla osoitteessa www.veteli.fi. Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on saapuvilla
Hallintosäännön 85 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä. Todettuaan läsnä olevat valtuutetut puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Läsnäolo- ja äänestysluettelo on liitteenä.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |