Dynasty tietopalvelu
Vetelin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 6


Kokousasian teksti

 

Nuorten työpajatoimintaan sitoutuminen avustuskaudeksi 2027-2028

 

KHALL 28.09.2026    

279/12.05.05/2026  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

MELLO ry:n nuorten työpajatoiminta Perhonjokilaaksossa tarjoaa alle 29-vuotiaille nuorille erityistä tukea elämänhallinnan perustan, sekä toiminta- ja työkyvyn vahvistamiseen ja ylläpitämiseen matalalla kynnyksellä. Toiminnan tavoitteena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja saattaa nuori eteenpäin kohti opiskeluja, työelämää tai muita hänelle sopia palveluita. Toiminnassa tuetaan nuorten osallisuutta ja aktiivista roolia oman elämän hallinnassa sekä tulevaisuuden suunnittelussa. Työpajatoiminnan pääpaino on ryhmämuotoisessa starttivalmennuksessa ja työvalmennuksessa. Näiden lisäksi nuori saa tarpeidensa mukaista kokonaisvaltaista yksilövalmennusta.

 

MELLO ry hakee Perhonjokilaaksoon avustuskaudelle 2027–2028 nuorten työpajatoimintaan valtionavustusta ja kuntarahoitusta. Saadessaan valtion ja kunnan avustukset MELLO ry järjestää nuorten työpajatoimintaa alueen erityistä tukea tarvitseville nuorille Vetelissä. Uudella avustuskaudella työpajan toiminta on tarkoitus muuttaa verkostomaiseksi, jossa toimintaa olisi kahden kunnan alueella nykyisen yhden kunnan (Veteli) sijaan. Muutos toisi toimintaa näin lähemmäs nuoria myös Kaustisella. Verkostomaista nuorten työpajatoimintaa toteutettaisiin 2pv/vk Vetelissä, 2pv/vk Kaustisella ja 1pv/vk etänä molemmille.

 

Verkostomaisen nuorten työpajatoiminnan vuosikustannusarvio on 86 750 euroa. Nuorten työpajatoimintaan saadaan tällä hetkellä valtionavustusta 45 000 euroa. Mikäli avustus säilyy tulevalla avustuskaudella nykyisellään, kuntien yhteiseksi rahoitusosuudeksi jää 41 750 euroa. Jos kustannukset jaetaan tasan Vetelin ja Kaustisen kesken, kuntien osuus olisi noin 20 875 euroa per kunta.

 

Mello ry tarvitsee lisäksi kunnilta hyväksynnän siitä, että nuorten työpajatoiminta voidaan muuttaa verkostomaiseksi, jossa toimintaa toteutetaan Vetelissä ja Kaustisella. Mello ry:n on haettava muutosta nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuuteen. Muutosta koskevan hakemuksen määräaika päättyy 30.9.2026.

 

Esityslistan oheismateriaalina on Mello ry:n/ Sanna Mannisen esittelymateriaali verkostomaisesta nuorten työpajatoiminnasta.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kellokoski-Kari Eija

 

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus

 

  1. hyväksyy nuorten työpajatoiminnan muuttamisen verkostomaiseksi, jossa toimintaa olisi kahden kunnan alueella nykyisen yhden kunnan sijaan
  2. sitoutuu osaltaan enintään 20 875 euron kuntarahoitusosuudella nuorten työpajatoimintaan avustuskaudeksi 2027–2028. Sitoutumisen edellytyksenä on, että hanke saa valtionavustuksen ja Kaustisen kunta osallistuu hankkeeseen vastaavalla kuntarahoitusosuudella.

 

 

Päätös 

 

 

 

 __________