Dynasty tietopalvelu
Vetelin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 28.09.2026/Asianro 4



Kokousasian teksti

 

Muutokset hallintosääntöön / valtuuston kokoukset

 

KHALL 28.09.2026    

267/00.01.01/2026  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

 

Kuntaliitto on julkaissut uuden hallintosääntömallin vuodelle 2026. Valtuustoasioiden valmistelusta ja käsittelystä sekä kokousmenettelystä säädetään Kuntalain 12. luvussa. Hallintosääntömallissa on Kuntalakiin perustuvat määräykset mm. valtuuston sähköisestä kokouksesta ja kokousmenettelystä.

 

Esityslistan liitteenä on esitys muutoksista Vetelin kunnan hallintosääntöön. Lisäykset ja täsmennykset hallintosääntöön on esitetty sineellä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kellokoski-Kari Eija

 

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Vetelin kunnan hallintosääntöä muutetaan valtuuston kokousmenettelyn osalta liitteen mukaisella tavalla ja että muutokset tulevat voimaan 1.1.2027. 

 

Päätös 

 

 

 

 __________