RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 9
Ruokahuollon palvelukuvaus 1.8.2026 alkaen
SIVLTK 16.06.2026
202/12.00.01/2026
Valmistelija sivistysjohtaja
Ruokahuollon palvelukuvaus on laadittu Damico Oy:n avustuksella Tilaajan (Sivistystoimi) ja Palveluntuottajan (Tekninen toimi) välisten vastuiden selkeyttämiseksi ja palvelun laatutason määrittämiseksi.
Palvelukuvauksen laatimista varten perustettu ohjausryhmä kokoontui kolme kertaa ja lisäksi järjestettiin yhteinen seminaari, johon osallistuivat kaikki keskeiset toimijat: oppilaat, opettajat, lautakuntien edustajat sekä viranhaltijat.
Laadittua palvelukuvausta päivitetään vuosittain ja pienempiä muutoksia tehdään joustavasti tarpeen ja tilanteen mukaan. Ruokahuollon palvelukuvaus otetaan käyttöön 1.8.2026.
Prosessi on ollut tarpeellinen ja sen aikana on käyty laajasti läpi koulun ja varhaiskasvatuksen ruokahuoltoa, jolla on keskeinen merkitys osana sivistystoimen palvelukenttää.
Liitteenä Ruokapalvelun palvelukuvaus.
Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy yhteistyössä laaditun ja liitteenä olevan ruokahuollon palvelun palvelukuvauksen.
Päätös
__________