RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 11.03.2026/Asianro 2
Pöytäkirjantarkastajien valinta
TEKLTK 11.03.2026
Valmistelija Tekninen johtaja
Vetelin kunnan hallintosäännön 138 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. 139 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. Toimielin valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.
Tarkastettu pöytäkirja, siltä osin kuin se on julkinen, on pidetty yleisesti nähtävänä jokaisen kokouksen jälkeisenä keskiviikkona kunnanvirastossa klo 9 - 15 sekä osoitteessa www.veteli.fi. Mikäli mainitulle päivälle sattuu juhlapäivä, on pöytäkirja nähtävänä juhlapäivää seuraavana arkipäivänä.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Mia Nisula ja Petri Tikkakoski. Pöytäkirja liitteineen on tarkastettavissa ja allekirjoitettavissa sähköisesti vahvalla tunnistautumisella Visma Sign palvelussa perjantaina 13.3.2026. Pöytäkirjan allekirjoittajille ja tarkastajille lähetetään tekstiviestillä ja sähköpostilla pyyntö tarkastaa ja allekirjoittaa pöytäkirja. Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä keskiviikkona 18.3.2026 kunnanvirastolla ja osoitteessa www.veteli.fi.
Päätös
__________