RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 9
Hotellin poistosuunnitelman muutos
KHALL 09.02.2026 § 19
Valmistelija Talousjohtaja
Kunnan omistaman hotellikiinteistön poistoaika kunnan kirjanpidossa päättyy 30.4.2028. Hotelliin on viimeisen viiden vuoden aikana tehty erilaisia sisä- ja ulkopuolisia remontteja yhteensä noin 153 000 eurolla. Vuoden 2026 talousarvioon on varattu 40 000 euron määräraha hotellin julkisivun ehostukseen ja sisäpuolisiin kunnostustöihin. Tehtyjen remonttien johdosta on perusteltua jatkaa hotellikiinteistön poistoaikaa vastaamaan paremmin sen odotettavissa olevaa taloudellista käyttöikää.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kellokoski-Kari Eija
Päätösehdotus
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että päättää muuttaa hotellin poistoajan päättymään 31.12.2035. Poistoajan jatkamisella päätöshetkestä noin kymmenellä vuodella kohdistetaan hotellikiinteistön poistot tasaisemmin odotettavissa olevalle taloudelliselle käyttöiälle.
Päätös
Petri Saari, Johanna Järvelä ja Petri Tikkakoski ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintolaki 28.1 § kohta 5) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Kunnanhallitus valitsi Juho Saarelan puheenjohtajaksi tämän asian ajaksi.
Hyväksyttiin.
__________
KVALT
16.02.2026§ 9
33/02.06.01/2026
Valmistelija Talousjohtaja
Päätös
Petri Saari, Johanna Järvelä, Mia Nisula ja Petri Tikkakoski ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintolaki 28.1 § kohta 5) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin.
__________