RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 04.03.2026/Asianro 7
Valinnaisaineiden toteuttaminen perusopetuksessa lukuvuonna 2026-2027
SIVLTK 04.03.2026
6/12.02.01/2026
Valmistelija Sivistysjohtaja
Vetelin kunnan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta vahvistaa lukuvuosittain perusopetuksessa toteutettavat valinnaisaineet. Kouluille on laadittu valinnaisaineoppaat, joiden pohjalta oppilaat ovat tehneet valintojaan lukuvuodelle 2026–2027.
Sivistyslautakunta on 9.2.2021 § 11 linjannut valinnaisaineiden toteuttamisen periaatteet seuraavasti:
Valinnaisryhmän minimioppilasmäärä on 10, josta on mahdollisuus perustellusti poiketa valinnaisaineen luonne ja koulun koko huomioon ottaen, poikkeamista päättää rehtori
Valinnaisaineryhmän enimmäisoppilasmäärä pohjautuu valinnaisaineena opiskeltavaan aineeseen, ryhmäkokosäädöksiin (esim. kotitalous) ja valinnaisaineen luonteeseen, turvallisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen vaikuttavista seikoista, joita harkitaan jokaisen valinnaisaineen kohdalla erikseen
Valinnaisaineiden opetus päättyy viimeistään kuudenteen oppituntiin; huomioidaan koulukuljetukset ja vaihtuvat ryhmät
Eri ikäluokkia yhdistävissä valinnaisaineissa huomioidaan oppilaiden ikä- ja taitotaso sekä turvallisuus
Valinnaisaineita ei vaihdeta kesken lukuvuoden, mikäli vaihtaminen on kuitenkin erityisestä syystä perusteltua, tekee rehtori tästä päätöksen
Vetelin keskuskoulun alakoulun valinnaisaineet, luokat 3–6
2 vvh: kotitalous ja puutyöt
1 vvh: kuvataide, tekstiilityö, robotiikka ja ohjelmointi, tanssin iloa ja liikuntaa monipuolisesti
0,5 vvh: luontoliikunta, iloa liikunnasta, uinti ja hengenpelastus ja kestävyyttä ja ketteryyttä
Yläkoulussa toteutuvat valinnaisaineet, luokat 7–9
7 lk
o 2 vvh akatemia (1 vvh syksy ja 1 vvh kevät)
o 1 vvh kotitalous, kuvataide, tekninen työ ja kotitalous
8 lk
o 2 vvh kotitalous
o 1vvh leivonta, kotitalous, virkisty liikunnasta
o 4 vvh akatemia
9 lk
o 2 vvh kotitalous
o 1 vvh tekninen työ, leivonta
o 4 vvh akatemia
Lisäksi 8. ja 9. yhteinen tekninen työ (2), kuvataide (2) ja tekstiilityö (1)
Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta hyväksyy lukuvuonna 2026–2027 toteutettavat valinnaisaineet yllä olevan mukaisesti.
Päätös
__________