RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 04.12.2025/Pykälä 96
Aikuisten perusopetus
SIVLTK 04.12.2025 § 96
263/12.00.02/2025
Valmistelija sivistysjohtaja
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 19.6.2018 § 46 tehnyt päätöksen aikuisten perusopetuksesta ja tähän liittyvän opetussuunnitelman laatimisesta. Opetussuunnitelmaa ei ole kuitenkaan laadittu ja käytännössä aikuisten perusopetuksen tarve on hyvin marginaalinen. Opetussuunnitelman laatimisen kustannukset ovat kohtuuttomat pienelle lukiolle ja lisäksi tästä aiheutuva työmäärä kustannuksineen ei ole tällä hetkellä mahdollista. Korvaus hyväksytysti suoritettavasta yksittäisesti aikuisten perusopetuksen suorituksesta on tulona niin pieni, että se ei kata kuin murto-osan aiheutuvista kustannuksista.
Keski-Pohjanmaalla Kokkolan aikuislukio järjestää aikuisten perusopetusta ja heillä on opetussuunnitelma ja osaamista ko. koulutuksen järjestämiseen liittyen. Opetustoimen johtoryhmä on kokouksessaan 24.11.2025 päättänyt esittää sivistyslautakunnalle, että opetussuunnitelmaa ei lähdetä laatimaan ja käytettävissä olevat resurssit keskitetään lukiokoulutukseen.
Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria
Päätösehdotus
Päätetään, että Vetelin kunnan opetustoimi ei järjestä aikuisten perusopetusta ja opetussuunnitelmatyötä ei käynnistetä.
Päätös
Hyväksyttiin.
__________