Dynasty tietopalvelu
Vetelin kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 201


Kokousasian teksti

 

Kunnanjohtajan katsaus

 

KHALL 09.12.2025 § 201  

   

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

 

-

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa katsauksen tietoonsa saatetuksi.

 

Päätös 

Katsauksessa yhtenä asiana käsiteltiin kuntaan Valtiokonttorilta tullutta perintöpäätöstä, jonka osalta Eija Kellokoski-Kari (hallintolaki 28.1 § kohta 3) ja Johanna Järvelä (hallintolaki 28.1 § 5) ilmoittivat olevansa esteellisiä ja he poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Muiden katsauksessa käsiteltyjen asioiden osalta he olivat kokouksessa läsnä.

Hyväksyttiin.

 

 __________