RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 22.10.2025/Asianro 3
Kunnanhallituksen vastine tarkastuslautakunnalle vuoden 2024 arviointikertomuksesta
KHALL 22.10.2025
219/00.03.01/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja
Kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan 26.5.2025 tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2024.
Tarkastuslautakunta ei esittänyt selkeitä kysymyksiä joihin tulisi vastata.
Tarkastuslautakunta on tehnyt nostoja yhteenvedossa. Lautakunta pitää tärkeänä yritystoiminnan kehittämistä sekä, että kunnassa edistetään laaja-alaisesti vihreän siirtymän energiahankkeita. Lautakunta on kiinnittänyt yhteenvedossaan huomiota elinvoimatyöryhmän tuloksiin ja kokoonpanoon sekä pitää tärkeänä, että työryhmään löydetään asiasta kiinnostuneita ja että tuloksista informoitaisiin. Lautakunta pitää tärkeänä, että yhteistyötä kehitetään ja lisätään kaikkien eri tahojen kesken.
Hallitus toteaa, että yritystoiminnan ja elinkeinopolitiikan kehittäminen on nostettu keskiöön strategiatyössä. Elinvoimatyöryhmän toiminta on lopetettu päättyneen valtuustokauden loppuun. Strategiatyössä on suunnittelussa uusi toimintamalli, jolla voitaisiin toivottavasti paremmin vastata elinkeinopolitiikan kehittämiseen.
Lautakunta kiinnittää huomiota uusien luottamushenkilöiden valintaan, että samaa henkilöä ei nimettäisi useaan luottamustoimeen eturistiriitojen välttämiseksi. Tytäryhtiöiden hallitusten valinnossa tulee huomioida hallitusten jäsenten pätevyys ja asiantuntijuus, eikä poliittiset perusteet.
Pienessä kunnassa riittävää määrää kiinnostuneita voi olla haastavaa löytää jaossa oleville paikoille, joten se asettaa rajoituksia valintoihin ja valtaa voi kasaantua tietyille henkilöille.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kellokoski-Kari Eija
Päätösehdotus
Kunnanhallitus antaa vastineen tarkastuslautakunnalle vuoden 2024 arviointikertomuksesta.
Päätös
__________