Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 39


 

Jäsenten valinta seutuvaltuustoon toimikaudelle 2025-2027

 

KHALL 19.05.2025 § 87 

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

 

Kaustisen seutukunnan kuntien välisen yhteistoimintasopimuksen

mukaan seutuvaltuustossa on kunnilla yksi edustaja alkavaa 1000

asukasta kohti kuitenkin vähintään kaksi edustajaa. Kullakin edustajalla on henkilökohtainen varajäsen. Seutuvaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja tai kunnanhallitusten

jäseniä. Toimielimen kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se

vastaa jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien

kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta seutukunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

Seutuvaltuuston jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Seutuvaltuusto

valitsee vuosittain puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kellokoski-Kari Eija

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee Vetelin edustajiksi seutuvaltuustoon kolme varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenistä toimikaudeksi 2025-2027.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________

 

 

 

KVALT 02.06.2025 § 39  

128/01.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto valitsi Vetelin edustajiksi seutuvaltuustoon toimikaudeksi 2025-2027:

Riitta Huusko, henkilökohtainen varajäsen Sirpa Leppäniemi
Juho Saarela, henkilökohtainen varajäsen Juha Anttila
Pirjo Korkeasaari, henkilökohtainen varajäsen Petri Tikkakoski

 

 __________