RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 14.02.2024/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2024
TEKLTK 14.02.2024 § 6
12/02.07.00/2024
Valmistelija Tekninen johtaja
Kunnanvaltuusto on 11.12.2023 § 64 hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025 – 2026 taloussuunnitelman, jossa se on antanut toimielimille tulosalueittain määrärahat, tuloarviot ja tavoitteet. Vuoden 2024 osalta talousarvio on sitova ja vuosien 2025 – 2026 osalta talousarviossa on esitetty kunnanvaltuuston suunnitelmat tuleville vuosille. Käyttötalousosassa sitovuustaso on toimintamenot ja toimintatulot toimielimittäin. Investointiosassa sitovuus määräytyy osastoittain määrärahan puitteissa. Osastolla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi koko kaavateiden rakentaminen kohtaa eikä yksittäisen kaavatien rakentamista.
Toimielimet hyväksyvät käyttösuunnitelmansa ja laskujen hyväksyjät ensimmäisessä kokouksessaan ja toimittavat sen tiedoksi kunnanhallitukselle ja kirjanpitoon. Kunnanhallituksella on asiassa siirto-oikeus, mikäli lautakunta tekee muutoksia käyttösuunnitelmaan valtuuston talousarviokäsittelyn jälkeen. Hyväksytystä käyttösuunnitelmasta tulee tiedottaa henkilökunnalle ja palvelujen tarvitsijoille. Käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä lautakunnan tulee käydä läpi hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät toimenpiteet.
Esityslistan liitteenä on kunnanvaltuuston päätökseen perustuva teknisen lautakunnan käyttösuunnitelma, laskujen hyväksyjät, investointiosa ja siihen liittyvä työohjelma.
Esittelijä Tekninen johtaja Uusitalo Tero
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy kokouksessa esitetty teknisen lautakunnan käyttösuunnitelman, laskujen hyväksyjät, käy lävitse investointiosan määrärahavaraukset ja hyväksyy investointien työohjelman, joiden osalta päätökset tehdään myöhemmin.
Päätös Hyväksyttiin
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |