RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien valinta
KVALT 11.11.2024 § 56
Valmistelija Hallintosihteeri
Vetelin kunnan hallintosäännön 138 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. 139 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. Toimielin valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.
Tarkastettu pöytäkirja, siltä osin kuin se on julkinen, on pidetty yleisesti nähtävänä jokaisen kokouksen jälkeisenä maanantaina kunnanvirastossa klo 9 - 15 sekä osoitteessa www.veteli.fi. Mikäli mainitulle päivälle sattuu juhlapäivä, on pöytäkirja nähtävänä juhlapäivää seuraavana arkipäivänä.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Miika Pajukangas ja Tapio Palohuhta. Pöytäkirja liitteineen on tarkastettavissa ja allekirjoitettavissa sähköisesti vahvalla tunnistautumisella Visma Sign palvelussa perjantaina 15.11. Pöytäkirjan allekirjoittajille ja tarkastajille lähetetään tekstiviestillä ja sähköpostilla pyyntö tarkastaa ja allekirjoittaa pöytäkirja. Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä maanantaina 18.11.2024 kunnanvirastolla ja osoitteessa www.veteli.fi.
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Miika Pajukangas ja Tapio Palohuhta. Pöytäkirja liitteineen on tarkastettavissa ja allekirjoitettavissa sähköisesti vahvalla tunnistautumisella Visma Sign palvelussa perjantaina 15.11. Pöytäkirjan allekirjoittajille ja tarkastajille lähetetään tekstiviestillä ja sähköpostilla pyyntö tarkastaa ja allekirjoittaa pöytäkirja. Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä maanantaina 18.11.2024 kunnanvirastolla ja osoitteessa www.veteli.fi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |