Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kansalaisopiston johtokunta
Pöytäkirja 04.06.2024/Pykälä 12


 

Lukuvuoden 2024-2025 toimintasuunnitelma

 

KANSJ 04.06.2024 § 12  

150/12.08/2024  

 

 

Valmistelija Kansalaisopiston rehtori

 

Lukuvuoden 2024-2025 ohjelmassa on tarjolla 156 kurssia. Ohjelman runkona ovat vakiintuneet, koko lukuvuoden kestävät musiikin, liikunnan, kädentaitojen, kuvataiteen ja kielten kurssit. Uusia, koko lukuvuoden kestäviä kursseja on yhteensä 18. Erilaisten lyhytkurssien osuus kurssitarjonnasta on 31 % (48 kpl). Etäyhteydellä toteutettavia kursseja on yhteensä 15. Kurssiohjelmaa laadittaessa on pyritty huomioimaan alueen asukkailta saaatuja toiveita mahdollisuuksien mukaan.

 

Toteutuneet ja suunnitellut opetustunnit 2024 – 2025:

 

Kunta K2024      S2024      Yht 2024       TA 2024      K2025

Halsua     454         345              799               650          392

Kaustinen       1495       1217             2712             2535        1320

Perho     586         836             1422             1560          903

Veteli   1091         877             1968             1755          997

Etäopetus           64         156               220                               165

Yhteensä   3690       3426             7121            6500         3777

 

Kursseille ilmoittautuminen aukeaa ma 12.8.2024 klo 10. Kurssit käynnistyvät viikolla 36. Syyslukukauden pituus on 11 viikkoa ja kevätlukukauden 13 viikkoa. Koulujen lomaviikoilla (42 ja 9) ei ole opetusta. Kesälukukaudelle ei ole suunniteltu kasvivärjäyskurssia lukuunottamatta muita kursseja.

 

Kaikille kursseille on ilmoittauduttava ennakkoon. Kurssin toteutumisen edellytyksenä on vähintään 7 osallistujaa. Osallistumisen peruuttaminen on tehtävä viimeistään 8 vrk ennen kurssin alkamista, jotta välttyy kurssimaksulta. Koko lukuvuoden kestävillä kursseilla on mahdollisuus käydä 2 kertaa tutustumassa kurssin alussa ja päättää vasta sen jälkeen opiskelun jatkamisesta. Peruuttamattomista kurssipaikoista peritään kurssimaksu täysimääräisenä.

 

Musiikin yksilöopetuksessa jatketaan vakiintunutta käytäntöä, jonka mukaan soitonopiskelupaikan saaneella on halutessaan oikeus jatkaa opiskeluaan kolmen lukuvuoden ajan ilman joka syksyistä ilmoittautumista.

 

Kaikukortin saanella on oikeus osallistua maksutta lukuvuoden aikana kahdelle valitsemalleen kurssille maksutta muutamia erikseen mainittuja kursseja lukuunottamatta. Ystävänkortilla kehitysvammaisen henkilön avustaja / tukihenkilö voi osallistua kurssille ilman maksua.

 

Oman toiminnan arviointisuunnitelman mukaisesti tulevana lukuvuonna arvioinnin kohteena ovat liikunta- ja tanssikurssien sekä musiikinkurssien opiskelijatyytyväisyys. Keväällä 2025 järjestetään kevätnäyttely juhlineen, jonka toteutustavasta käynistetään suunnittelu opettajien kanssa heti syksyllä lukuvuoden alkaessa.

 

Oheisaineistot

-          Opinto-ohjelmaluonnos 2024-2025

-          Tuntiennuste kunnittain sekä arvio kuntaosuuksista 2024

 

 

 

Esittelijä Kansalaisopiston rehtori Salo Aino

 

 

 

Päätösehdotus Johtokunta hyväksyy lukuvuoden 2024-2025 toimintasuunnitelman tehtyään siihen tarvittavat muutokset. Rehtorille annetaan oikeus päättää tarvittavista opinto-ohjelman muutoksista lukuvuoden aikana hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti.

 

Päätös Talousarvion noudattamiseksi päätettiin nostaa aikuisten koko lukuvuoden kestävien kurssien kurssimaksuja 5 €:lla ja välttää näin opetustuntien leikkaaminen syksyltä 2024. Muilta osin johtokunta hyväksyi lukuvuoden 2024-2025 toimintasuunnitelman esityksen mukaisesti.

 

 __________