Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2024/Pykälä 33


 

Toimielinten pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset

 

SIVLTK 10.05.2024 § 33  

    

 

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai hallintosäännössä määrätty muu viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka kuntalain nojalla on siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan, ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asia voidaan ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita, eikä

 

2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita

  

Toimielimille esitellään seuraavat toimielinten ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat:

 

-          sivistysjohtaja 17.4.-5.5.2024 ei ole

-          perusopetuksen rehtori 17.4.-5.5.2024

-          lukion rehtori 17.4.-5.5.2024 ei ole

-          vapaa-aikapäällikkö 17.4.-5.5.2024 ei ole

-          päiväkodin johtaja 17.4.-5.5.2024 ei ole

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy täytäntöönpantaviksi päätökset, joihin sillä on kuntalain mukainen otto-oikeus.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________