RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjantarkastajien valinta
TEKLTK 17.04.2024 § 24
Valmistelija Tekninen johtaja
Vetelin kunnan hallintosäännön 138 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. 139 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään. Toimielin valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.
Tarkastettu pöytäkirja, siltä osin kuin se on julkinen, on pidetty yleisesti nähtävänä jokaisen kokouksen jälkeisenä maanantaina kunnanvirastossa klo 9 - 15 sekä osoitteessa www.veteli.fi. Mikäli mainitulle päivälle sattuu juhlapäivä, on pöytäkirja nähtävänä juhlapäivää seuraavana arkipäivänä.
Päätösehdotus Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Pirjo Korkeasaari ja Risto Nissilä. Pöytäkirja liitteineen on tarkastettavissa ja allekirjoitettavissa sähköisesti vahvalla tunnistautumisella Visma Sign palvelussa perjantaina 19.4.2024. Pöytäkirjan allekirjoittajille ja tarkastajille lähetetään tekstiviestillä ja sähköpostilla pyyntö tarkastaa ja allekirjoittaa pöytäkirja. Tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävillä keskiviikkona 24.4.2024 kunnanvirastolla ja osoitteessa www.veteli.fi.
Päätös Hyväksyttiin
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |