Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 62


 

Hallintosäännöstä poikkeaminen eläinlääkäritilojen rakentamisen aikaisen rahoituksen osalta

 

KHALL 29.04.2024 § 62  

123/02.00/2024  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja

 

Kunnan hallintosäännön mukaisesti talousjohtajalla on valtuus myöntää alle kuuden kuukauden tilapäislaina enintään 500.000 euron limiitin

puitteissa kunnan vähintään 50-prosenttisesti omistamalle konserniyhtiölle koron ollessa 3 kk euribor+0,50 marginaali. Korko on aina vähintään marginaalin suuruinen.

 

Kunnan kokonaan omistama Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöt on rakentamassa Kivihyypäntien varteen eläinlääkäritilat Perhonjokilaakson alueen eläinlääkäreille. Rakentaminen on alkamassa kesällä 2024 ja rakennuksen valmistuttua Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto tulee vuokraamaan tilat pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Rakentamishanke on suunniteltu rahoitettavan rakentamisaikana kunnan tilapäisrahoituksella ja kohteen valmistuessa Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöt ottaa pitkäaikaisen lainan, jolla se maksaa kunnalle takaisin rakentamisaikaisen rahoituksen.

 

Esittelijä Talousjohtaja Myllymäki Jyri

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää talousjohtajalle oikeuden hallintosäännöstä poiketen lainata Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöille eläinlääkäritilojen rakentamisen ajalle arviolta 1,7 miljoonaa euroa. Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöt nostaa lainaa vähitellen rakentamishankkeen edetessä ja lainan korko on hallintosäännön mukainen kolmen kuukauden euribor+0,50 prosentin marginaali. Hallintosäännöstä poiketen lainan kesto on yli kuusi kuukautta ja lainasumma on yli 500 000 euroa. Rakennuksen valmistuttua Kiinteistö Oy Vetelin Liikekiinteistöt rahoittaa hankkeen pitkäaikaisella lainalla ja maksaa kunnalle takaisin rakentamisaikaisen rahoituksen.

 

Päätös Hannu Jyrkkä ilmoitti olevansa esteellinen (hallintolaki 28.1 § 4) osallistumaan asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Hyväksyttiin.

 

 __________