Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 25


 

Osallistavan budjetoinnin kehityskohteiden valinta

 

KHALL 04.03.2024 § 25  

51/00.01.05/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

Kunnan vuoden 2024 budjettiin on varattu 20 000 euron määräraha kuntalaisten ideoimiin kehityskohteisiin. Kuntalaisten ehdottamat kehityskohteet ovat liitteenä.

 

Kunnanhallituksen tehtävänä on valita ehdotuksista kehityskohde tai -kohteita esitettäväksi kunnanvaltuustolle, joka päättää varatun budjettirahan käytöstä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee kuntalaisten ehdotuksista sopivimman tai sopivimmat kehityskohteet ja esittää ne hyväksyttäväksi valtuustolle osallistavan budjettirahan käyttökohteiksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että osallistavan budjetoinnin käyttökohteiksi vuodelle 2024 valitaan liikuntakeskuksen leikkikentän laajentaminen (14 000 euroa), kevyenliikenteenväylän kunnostaminen Nivasaareen (2 000 euroa) ja Patananjärven yleisen uimarannan kunnostaminen (4 000 euroa).

 

 __________