Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 152


 

Ero luottamustoimista Riikka Ahtoniemi

 

KHALL 27.11.2023 § 152  

372/01.01.05/2023  

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri

 

Varavaltuutettu Riikka Ahtoniemi pyytää 14.11.2023 päivätyllä sähköpostilla eroa kunnan luottamustoimista työesteiden takia. Kuntalain 10 luvun 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se myöntää eron Riikka Ahtoniemelle varavaltuutetun tehtävästä ja päättää merkitä tiedoksi, että keskusvaalilautakunta arvioi tarpeen määrätä uuden varavaltuutetun.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Johanna Järvelä saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 18.03.

 

 __________