Dynasty tietopalvelu Haku RSS Vetelin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.kase.fi:443/D10_Veteli/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 168


 

Lisämääräraha, sivistyslautakunta

 

SIVLTK 23.11.2023 § 85 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

Sivistyslautakunnan talousarvio tulee laskelmien mukaan ylittymään seuraavilta osin:

 

A)     Keväällä 2023 Vetelin kunta sai hallinnoitavaksi OKM:n rahoittaman alueellisen Ankkurikoordinaattori-hankkeen, jossa mukana ovat Kannus, Toholampi, Lestijärvi, Kaustinen, Perho ja Veteli. Hanke on käynnistynyt 1.8.2023. Hankkeelle on saatu 95 %:n rahoitus kuntien omarahoitusosuuden jäädessä 5 %:n suuruiseksi. Hanke jatkuu vielä vuoden 2024 puolella.

  • hankkeen menot 2023 -> 38032,77
  • hankeavustus 2023 -> 36131,13 €
  • kuntien omarahoitusosuus 2023 -> 1901,64 €, josta Vetelin kunnan osuus 190,17 €

 

B)     Lukiolle on budjetoitu liian vähän henkilöstökuluja vuodelle 2023. Budjetoinnissa on arviointivirhe.

 

C)    Ryhmäperhepäivähoitoyksikkö Papupadan henkilöstökuluissa on ylitystä tämän vuoden osalle palkoissa ja sairauskuluissa.

 

D)    Lasten kotihoidontuen kustannuksia (Kela) on kunnan kautta mennyt arvioitua enemmän.

 

E)     Päiväkoti Kivitaskussa on ollut paljon sairaus- ja äitiysloman sijaiskustannuksia.

 

F)     Perusopetus 1–6 on myös ollut paljon sairauslomansijaisuuksia ja vuosilomansijaiskustannuksia.

 

G)    Yläkoulussakin sairauslomansijaiskustannukset ovat ylittyneet.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Keltti-Heikkilä Maria

 

 

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että sivistyslautakunnalle myönnettäisiin lisämäärärahaa:

A) Ankkurihankkeelle kustannuspaikalle 3272
•toimintatuottoja 3305 -> 36131,13 €
•toimintatuottoja 3101 -> 1711,47 €
•toimintamenoja 4004 -> 32415,67 € (sis. sivukulut), 4430 ->366,06 €, 4410 -> 280,73 €, 4420 -> 3350,12 €, 4471 -> 216,30 €, 4500 -> 31,50 €, 4530 -> 220 €, 4580 -> 754,62 €, 4830 -> 397,77 € = 38032,77 €

B) Lukiolle kustannuspaikalle
•hallinto 3211, 4002 -> 9605,95 € (sis. sivukulut)
•opetustoimi 3212, 4002 -> 60000 € (sis. sivukulut)

C) Papupataan kustannuspaikalle 2227, 4004 -> 2850 € (sis. sivukulut) ja 4007 -> 10900 € (sis. sivukulut)

D) Lasten kotihoidontukeen kustannuspaikalle 2235, 4472 -> 5000 €

E) Päiväkoti Kivitaskuun kustannuspaikka 2211, 4006 -> 30000 € (sis. sivukulut)

F) Perusopetukseen 1–6 kustannuspaikka 3211, 4006 -> 7000 € (sis. sivukulut) ja 4007 -> 17000 € (sis. sivukulut)

G) Yläkoululle kustannuspaikka 3215, 4006 -> 15000 € (sis. sivukulut)

Yhteensä omaan toimintaan arvioitu lisämäärärahantarve 157.355,95 €, joka on 2.11 %:n lisäys talousarvioon verrattuna.

Alueelliseen hanketoimintaan toimintamenoihin 38.032,77 € ja toimintatuottoihin 37.842,60 € (Vetelin kunnan maksuosuudeksi jäävä osuus menoksi 190,17 €)

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________

 

 

 

KHALL 27.11.2023 § 168  

379/02.02.02/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jyrkkä Hannu

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle sivistyslautakunnan määrärahojen muutosta sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 __________